Klingelle ja von Baghille tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnot

Elämäntyöpalkintoja myönnettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti kaksi, professori Peter von Baghille ja emeritusprofessori Matti Klingelle. Molemmat ovat saaneet tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon aikaisemmin. von Baghille palkinto myönnettiin vuonna 1976 teoksesta Elokuvan historia ja yhdessä Ilpo Hakasalon kanssa Iskelmän kultaisesta kirjasta sekä radiotyöstä vuonna 1987. Klinge sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 1976 teoksestaan Bernadotten ja Leninin välissä.

Opetusministeri Kalliomäki korosti palkintopuheessaan, että kaikille väestöryhmille tulee taata mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. - Nyt on aika käynnistää keskustelu tavoista, joilla lisätään eri väestöryhmien mahdollisuutta osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tärkeimmäksi keinoksi nousee kaksisuuntainen tiedonvälitys, dialogi eli vuoropuhelu, Kalliomäki sanoi.

- Dialogi edellyttää, ettei mikään väestöryhmä jää tiedonvälitystä vaille. Dialogin haaste on mahdollistaa eri väestöryhmien toiminta aktiivisina tiedon tuottajina. Tähän haasteeseen yhteiskunnan on vastattava ja luotava toimivat käytänteet, joilla varmistetaan vähemmistöryhmien, myös uussuomalaisten, mahdollisuus tasavertaisina tuottaa ja käyttää tietoa kaikkien hyväksi. Tasa-arvoinen tiedonvälitys on demokraattisen yhteiskunnan perusta, Kalliomäki totesi.

Muut tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon saajat ovat toimittaja Torsten Ekman, tutkija Riina Jalosen, akatemiaprofessori Ilkka Hanskin, yliopistolehtori Timo Kuuluvaisen, professori Eero Nikinmaan, professori Paavo Pelkosen, professori Pasi Puttosen, tutkija Kaisa Raition ja professori Olli Tahvosen ryhmä, toimittaja Kati Juuruksen, kuvaaja Marco Hyvärisen ja leikkaaja Minna Nuotion ryhmä, professori Jukka Maalampi, vastaava toimittaja Reijo Perälän, tuottaja-toimittaja Seija Aunilan, tuottaja-toimittaja Rita Landströmin, toimittaja Jukka Lindforsin, toimittaja Paavo Rytsän, arkistotoimittaja Seija de Rybelin, toimittaja Charlotta Hedmanin ja julkaisujärjestelmän kehittäjä Hannu Solan ryhmä sekä filosofian tohtori Sirkka-Liisa Ranta.

Palkintoperustelut:

1. Professori Peter von Bagh tiedonjulkistamisessa tehdystä monipuolisesta
elämäntyöstä

Professori Peter von Bagh (s. 1943) on elokuvahistorian professori, ohjaaja, toimittaja, populaarikulttuuriin laajasti perehtynyt dokumentaristi ja kulttuuripersoona. Hänen töistään tunnetaan neljänkymmenen vuoden ajan ilmestyneiden elokuvakirjojen ohella myös arkistomateriaaleista kootut kollaasielokuvat ja dokumentit. Niissä von Bagh on kuvannut lukuisten ilmiöiden ja viihteen tekijöiden kautta, fiktiota ja dokumentteja yhdistelemällä sodanjälkeistä kansallista kokemusta.

von Baghin käsissä myös populaarikulttuuri ilmentää historiaa ja ajan ilmiöitä. Hänen doku-menttiensa materiaalia ovat usein arvottomina pidetyt kuvat, iskelmät, välähdykset vanhoista näytelmäelokuvista ja uutiskatsauksista, joita editoimalla von Bagh kokoaa kuvaa suomalaisen arjen kulttuurista.

von Bagh on tuottelias tiedonjulkistaja. Hänen tuotantonsa käsittää kymmeniä kirjoja ja kym-meniä televisioelokuvia sekä unohtumattomat radio-ohjelmat, jotka uskaltautuivat esittelemään elävää kuvaa äänen voimalla. Hän on tuonut kaikille tutuksi muun muassa käsitteet iskelmistä kansakunnan yhteisenä muistina ja elokuvista elämää suurempina kokemuksina.

Ohjelmien ja tuhansien kirjoitettujen sivujen takana on lopulta kuitenkin elokuvafriikki, joka tutkiessaan ei teoretisoi, vaan tuottaa uutta materiaalia uudelle tutkimukselle ja uusille tutkijapolville. Uppoutuminen suomalaisiin aiheisiin ei ole estänyt von Baghia liikkumasta universaalisti elokuvan ja sen kirkkaimpien tähtien maailmassa.

Peter von Bagh on työskennellyt Suomen elokuva-arkiston toiminnanjohtajana, hän on edelleen Filmihullu-lehden päätoimittaja ja Sodankylän elokuvafestivaalien taiteellinen johtaja. Vuoden 2004 Cannesin elokuvajuhlilla hän kuului kilpailusarjan tuomaristoon. Peter von Bagh ja elokuva on käsitepari, joka on iskostunut suomalaiseen kulttuuriperimään.

2. Professori emeritus Matti Klinge tiedonjulkistamisessa tehdystä monipuolisesta
elämäntyöstä

Emeritusprofessori Matti Klinge (s. 1936) on tehnyt pitkän ja poikkeuksellisen ansiokkaan uran akateemisena tutkijana, yliopistollisena opettajana, kulttuurivaikuttajana, sanomalehtikirjoittajana, esitelmöitsijänä ja kirjailijana. Ennen eläkkeelle siirtymistään vuonna 2001 hän ehti vaikuttaa yhteiskunnallisessa toiminnassa yli viiden vuosikymmen ajan. Tämän jälkeenkin hän on kirjoittanut ja luennoinut niin kotimaassa kuin muualla Euroopassa sekä julkaissut useita kirjoja.

Jo väitöskirja Kansalaismielen synty (1967) nosti esiin teemoja ja aiheita, joiden syventämiseen Klingen myöhemmät tutkimukset, opetus ja julkinen esiintyminen perustuvat. Niitä ovat muuan muassa yliopiston poliittinen merkitys ja asema suomalaisen yhteiskunnan keskiössä, sivistyksen keskeisyys ja sivistyneistön rooli kansalaisyhteiskunnan muodostumisessa, Helsingin asema ja merkitys Suomessa. Muissa teoksissaan Klinge on tuonut julkiseen keskusteluun tulkintoja eurooppalaisesta kulttuurista, pohjoismaisuudesta, suomalaisuuden poliittisesta ja sosiaalisesta muotoutumisesta, kansallisten symbolien ja tunnusten, maisemaihanteen, esteettisten arvojen, suurmieskultin muodostumisesta, suomalaisen ja eurooppalaisen historian käännekohdista. Hänen kirjansa ovat poikkeuksetta herättäneet paljon keskustelua myös Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa. Itämeren alueen historia, vuorovaikutus ja Venäjän kehitys ovat olleet Klingen kiinnostuksen tärkeä kohde. Hän on mielipidevaikuttaja, joka ei kaihda provosoiviakaan keskustelunavauksia.

Kielitaitoinen Klinge teki elämäntyönsä Helsingin yliopiston historian professorina (ruots). Hän toteutti opettajana sitä viestiä, josta hän itse luennoi: akateemista oppia nauttineen henkilön tulee vaikuttaa kansalaisena, tiedonvälittäjänä ja -tulkitsijana oman yhteisönsä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hän on auliisti jakanut tietojaan ja osaamistaan sekä kollegoille että oman ammattipiirin ulkopuoleiselle kuulijakunnalle niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Klinge on nykyajan kansanvalistaja, joka on kotonaan myös televisiossa ja radiossa.

Monia Klingen teoksia on käännetty useille kielille. Hänen teoksiaan, seitsemälletoista kielelle käännetty Katsaus Suomen historiaan, sekä kirjoja Suomi Euroopassa ja Helsinki – Itämeren tytär on käytetty vuosien ajan, päivitettyinä, sekä kotimaassa että ulkomailla Suomen kuvan hahmottamiseen. Viime vuosina Klinge on ollut Suomen kansallisbiografia -suurhankkeen toimituskunnan päätoimittajana. Viimeisin teos, Iisalmen ruhtinaskunta (2006), tuo tuoreita avauksia modernisaatioprosessiin. Klingen teokset ovat saaneet tunnustuksia ja palkintoja Suomessa ja ulkomailla.

Opetus- ja tutkimustyönsä ohella Klinge on toiminut monissa yhteiskunnallisissa luottamustoimissa. Klinge tunnetaan näkyvän kulttuurikeskustelijana. Hänen journalistinen osaamisensa on perua aktiivisesta kirjoittelusta ylioppilaiden kulttuurijulkaisuihin. Hän kirjoittaa edelleen ahkerasti sanomalehtiin. Eläkkeelle jäätyään hän on julkaissut päiväkirjasarjaa, joka on saavuttanut suuren suosion. Vuosina 1982 ja 1988 Klinge toimi Tasavallan presidentin valitsijamiehenä. Hän toimii myös Suomen Tiedeseuran puheenjohtajana.

3. Toimittaja Torsten Ekman teoksesta Suomen Kaarti 1812–1905 (Schildts; ruots. Finska gardet 1812 - 1905)

Suomen Kaartin vaiheet ovat eläneet yli sadan vuoden ajan joukko-osaston lakkauttamisen jälkeen sekä suomalaisessa kansanperinteessä että historiankirjoituksessa. Valtiotieteiden maisteri Torsten Ekman on kuitenkin onnistunut löytämään Venäjän keisaria palvelleen suomalaisen eliittijoukko-osaston vaiheisiin uuden näkökulman ja kirjoitusotteen. Hän tarkastelee Kaartin vaiheita osittain sukulaisensa vääpeli Viktor Ekmanin kautta. Torsten Ekman nivoo kokeneen journalistin varmalla otteella yksilöllisen näkökulman Venäjän imperiumin ja Suomen autonomisen suuriruhtinaanmaan viimeisten yhteisten vuosikymmenten dramaattiseen tapahtumahistoriaan.

Ekmanin sekä ruotsiksi että suomeksi julkaistu teos tarjoaa hienon, pelkkää sotilashistoriaa paljon laajemman ajankuvan Venäjän keisarikuntaan kuuluneesta Suomesta. Armeijalla oli Venäjän laajassa imperiumissa erityinen asema. Sen tehtävänä oli sitoa väestöltään ja kulttuureiltaan hyvin erilaiset alueet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja turvata yhteiskunnan ja hallinnon toimivuus.

Suomen Kaartin – tai oikeammin Keisarillisen henkikaartin Suomen 3. tarkk’ampujapataljoonan – vaiheet kertovat myös siitä, millä tavoin Suomea ryhdyttiin sitomaan läheisemmin Venäjän imperiumiin ja siitä vahvasta asemasta, jonka joukko-osasto tässä tehtävässä sai. Osallistuminen Puolan kapinan kukistamiseen 1831 teki Kaartista Venäjälläkin luottojoukko-osaston, mikä luottamus murtui vasta 1900-luvun venäläistämispolitiikan vuosina ja johti Kaartin lakkauttamiseen. Sitä ennen suomalaisten soturien tie oli vienyt Krimin sodan tapahtumiin ja 1878 Bulgarian vapaustaistelussa Konstantinopolin porteille. Ekmanin teosta lukiessa huomaa hämmästyttävän samankaltaisuuden maailmanpolitiikan polttopisteisiin 1800-luvulla lähetettyjen kaartilaisten ja heidän tämän päivän kriisipesäkkeissä kansainvälisissä tehtävissä palvelevien maanmiestensä välillä.

4. Tutkija Riina Jalonen akatemiaprofessori Ilkka Hanski, yliopistolehtori Timo Kuuluvainen, professori Eero Nikinmaa, professori Paavo Pelkonen, professori Pasi Puttonen, tutkija Kaisa Raitio ja professori Olli Tahvonen teoksesta Uusi metsäkirja (Gaudeamus)

Toteamus Suomen kansa elää metsästä on juurtunut jokaisen maamme asukkaan mielenmaisemaan; metsä on tärkein luonnonvaramme. Metsien käyttö monipuolistuu ja kiinnostukseen kohteena ovat yhtäältä puuntuotanto mutta myös metsien hyötykäyttö esimerkiksi maisemanhoidossa, riista- ja porotaloudessa, matkailussa ja virkistyskäytössä sekä sijoituskohteena. Nykyiseen keskusteluun metsistä osallistuvat perinteisten metsätieteilijöiden lisäksi niin biologit ja ympäristötieteilijät kuin kulttuurin- ja taloustutkijat.

Uusi metsäkirja on ensisijaisesti seitsemän Tutkijoiden metsäpalaveri -seminaarin hedelmä. Metsäpalaverit puolestaan oli Suomen Kulttuurirahaston Argumenta-hanke; hankkeiden tarkoituksena on herättää pitkäjänteistä tieteellistä ja yhteiskunnallista keskustelua avoimista kysymyksistä tutkimuksen ja päätöksenteon tueksi.

Tutkijat ovat erinomaisesti oivaltaneet, että uudet ajatukset edellyttävät eri tieteenalojen yhdistämistä ja rinnakkaisaloihin liittyvän tutkimuksen tuntemusta. Kirja on poikkeuksellisen monipuolinen ja syvällinen keskustelunavaus ja pohjustus laajemmalle yhteiskunnalliselle keskustelulle ja pohdiskelulle Suomen metsistä ja niiden käytön tavoitteista. Teoksen teemoja ovat kestävä kehitys, metsien käytön historia, metsänkasvatuksen tavoitteet ja keinot, metsien monimuotoisuus, metsän monet merkitykset sekä alueellinen yhteistyö metsätaloudessa.

Uuden metsäkirjan kirjoittajat näkevät metsän puilta ja avaavat ennenkäymättömiä polkuja lukijan kulkea.

5. Toimittaja Kati Juurus, kuvaaja Marco Hyvärinen ja leikkaaja Minna Nuotio Yleisradion TV1:n MOT-ohjelmasarjaan kuuluvista televisio-ohjelmista Ensimmäisen valtakunnan vieraana ja Tie Guantanamosta

Länsi-Kiinan Xingjiangin alueella asuvat islaminuskoiset, turkinsukuiset uiguurit ovat yksi vuoden 2001 jälkeisen terrorisminvastaisen sodan vähän tunnetuista kärsijöistä. Kiina leimasi kärkkäästi uiguuriaktivistit Al Qaidan tukijoiksi ja ainakin yli 20 uiguureihin lukeutuvaa vankia päätyi Yhdysvaltain ylläpitämälle Guantanamon vankileirille. Toimittaja Kati Juurus, kuvaaja Marco Hyvärinen ja leikkaaja Minna Nuotio seuraavat kahdessa TV 1:n MOT-ohjelmasarjaan kuuluvassa ohjelmassaan viiden uiguurivangin vaiheita Guantanamossa ja heidän vapauttamisensa jälkeen Albaniassa. Ohjelmat kertovat niistä lähes absurdeista kohtaloista, joihin syyttömäksikin todettu ihminen voi joutua maailmanpolitiikan pyörteissä.

Ohjelmat ovat korkealaatuisia dokumentteja, joihin on onnistuttu saamaan kansainvälisesti kiinnostavia haastatteluja ja otoksia. Ne osoittavat syvällistä perehtyneisyyttä kohteena olevaan aiheeseen ja edustavat tutkivaa journalismia parhaimmillaan. Kohdehenkilöiden ja heidän omaistensa kohtaloita seurataan Kiinan, Afganistanin ja Pakistanin ohella myös Ruotsiin ja Suomeen. Yhdysvallat tarjosi viittätoista Guantanamossa vangittuna ollutta uiguurivankia pakolaisiksi Suomeen, kun heitä ei mahdollisen epäinhimillisen kohtelun vuoksi uskallettu palauttaa Kiinaankaan. Suomi torjui tarjouksen monien muiden maiden tavoin. Lopuksi vain Albania suostui ottamaan vapautetut uiguurit vastaan – mutta ulospääsyä sieltä ei ole tiedossa. Juuruksen, Hyvärisen ja Nuotion taidokas ohjelma osoittaa, että valtioiden tekemät päätökset ja toimenpiteet voivat yksilötasolla johtaa tilanteisiin, joissa ihminen voi ilman omaa vaikutustaan menettää jopa sellaiset perusoikeudet, jotka on monin kansainvälisin sopimuksin haluttu turvata.

6. Professori Jukka Maalampi teoksesta Maailmanviiva – Albert Einstein ja moderni fy-siikka (Ursa)

Professori Jukka Maalammen teos Maailmanviiva – Albert Einstein ja moderni fysiikka kuvaa fysikaalisten tieteiden kehitystä 1800-luvun puolivälistä tähän päivään. Sähkön, magnetismin ja valon ominaisuuksien selvittämisestä alkanut työ on johtanut aivan uuden, kosmologisen maailmankuvan muodostumiseen ja aineen rakenteiden salaisuuksien ratkeamiseen.

Fysiikan kehityksen ytimessä ovat suhteellisuusteoria ja kvanttimekaniikka. Maalammen kirja rakentuu Albert Einsteinin saavutusten ympärille mutta kertoo samalla fysiikan tutkimuksen monisäikeisestä etenemisestä. Fysikaaliset tieteet ovat mahdollistaneet teknologiaa hyödyntävän tietoyhteiskunnan.

Maalampi on onnistunut löytämään uuden ja raikkaan tavan käsitellä yhtä aikamme tiedeikonia. Maailmanviiva on elävästi kirjoitettu, tiivis esitys modernin fysiikan synnystä. Se on tieteenhistorian helmi, josta piirtyy hieno tausta nykyfysiikalle ja teknologialle.

7. Vastaava toimittaja Reijo Perälä, tuottaja-toimittaja Seija Aunila, tuottaja-toimittaja Rita Landström, toimittaja Jukka Lindfors, toimittaja Paavo Rytsä, arkistotoimittaja Seija de Rybel, toimittaja Charlotta Hedman ja julkaisujärjestelmän kehittäjä Hannu Sola Yleisradion internetpalvelusta Elävä arkisto

Yleisradion Elävä arkisto on kansakunnan audiovisuaalinen muisti, joka tarjoaa tv-ohjelmia, arkistofilmejä, valokuvia ja radio-ohjelmia internetissä avoimesti ja maksuttomasti. Suuret uutistapahtumat, nostalgiset ajankuvat, urheilun tähtihetket, ihmisten elämä eri vuosikymmeniltä ovat kansalaisten saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta.

Syksyllä 2006 avatussa palvelussa on tällä hetkellä yli 200 tuntia tv-ohjelmia ja vanhoja filmejä sekä noin 600 tuntia radio-ohjelmia.

Mukana on myös ruotsinkelinen Arkivet-sivusto sekä Radion sinfoniaorkesterin sivut. Tarjolla on myös ympäri vuorokauden toimiva Elävän arkiston nettiradio, joka lähettää ohjelmia Pekka Tiilikaisen sota-ajan rintamaselostuksista tähän päivään. Elävän arkiston vanhimmat filmit ovat vuodelta 1906 eli peräti sadan vuoden takaa. Sisältöä täydennetään jatkuvasti.

Palvelun erityinen ansio ovat ohjelmia taustoittavat artikkelit, jotka kytkevät aineiston historiallisiin yhteyksiinsä ja valottavat ohjelmien taustoja asiantuntevasti. Palvelu hyödyntää uuden viestintäteknologian mahdollisuuksia monipuolisesti ja käyttäjiä aktivoiden. Interaktiivinen sivusto kutsuu käyttäjänsä täydentämään ja kommentoimaan artikkeleita sekä esittämään omia toiveitaan arkistoon sisällytettäväksi materiaaliksi.

Elävä arkisto on journalistisella ammattitaidolla tehty, sivistävä ja myös viihdyttävä aineistolähde kaikille kansalaisille. Se tarjoaa monenlaisia opetuskäytön ja havainnollistamisen mahdollisuuksia vaikkapa kasvatuksen ja viestinnän ammattilaisille.

8. Filosofian tohtori Sirkka-Liisa Ranta teoksesta Hellettä, heinäpoutaa – heinänteon kulttuurihistoriaa (SKS)

Heinänteon kulttuurihistoriaa on havainnollisesti kirjoitettua suomalaisen maatalouden ja elämänmuodon historiaa.

Kansatieteilijä Sirkka-Liisa Rannan teos yhdistää selkeän kerronnan ja yksityiskohtien rikkauden. Huolellisesti tehty pohjatyö välähtelee tekstin tietopitoisuudessa, tarkoissa viittauksissa ja ajankuvaa värittävissä tekstilainauksissa. Yhdessä huolellisesti valitun kuvituksen ja napakoiden kuvatekstien kanssa teos piirtää lukijansa mieleen kuvan heinänteosta, sortumatta kuitenkaan liialliseen nostalgiaan. Heinänteko on vaativaa työtä, jota tehtiin mielihyvällä.

Heinänteon kulttuurihistoria elää nykypäivässä vahvana. Käytämme ilmaisuissamme heinänteosta tuttuja sanontoja, perinteinen kuva kesäisestä maaseutuidyllistä on täydellinen kun kuvassa on heinäseipäitä. Heinänteko on edelleen arvostettua, arvokkaat kotieläimet, kuten hevoset, vaativat laadukasta ruokaa – kesän parhaat poutaheinät.

Kansatieteellinen teos painottuu heinänteon työkaluihin ja -käytänteisiin, mutta siinä esitellään myös elokuvien heinäkasaromantiikkaa ja kuvataiteen ja kirjallisuuden haravatyttöjä ja latomeriä. Kuvitus tekee vankasta kokonaisuudesta miellyttävästi nostalgisen.

- - -

Lisätietoja:
- pj. Jussi Nuorteva (tiedonjulkistamisen neuvottelukunta), puh. (09) 228 52202
- pääsihteeri Reetta Kettunen (tiedonjulkistamisen neuvottelukunta), puh. (09) 228 69 236
- opetusneuvos Annu Jylhä-Pyykönen (opetusministeriö), puh. (09) 160 77200