Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Hakemusten arviointi ja keskinäinen vertailu perustuvat kokonaisarviointiin, jossa otetaan huomioon seuraavat perusteet:
1. Hakukohtaiset myöntöperusteet
Arvioinnissa tarkastellaan toiminnan tavoitteellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, laajuutta ja taloudellisia edellytyksiä.
a) Toiminnan tavoitteellisuus ja tarkoituksenmukaisuus
Arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, millaisia tavoitteita toiminnalle on asetettu, miten suunnitelmallisesti toiminnan tavoitteita toteutetaan ja kuinka niiden toteutumista seurataan. Lisäksi arvioidaan, miten hyvin toiminta vastaa avustuksen painopisteisiin Suomen lähimaiden ja/tai Ukrainan kanssa tehtävästä kulttuuriyhteistyöstä ja/tai transatlanttisesta yhteistyöstä, ja kuinka ajankohtaista toiminta on ottaen huomioon kansainvälisen kulttuuriyhteistyön toimintaympäristön.
b) Toiminnan laajuus
Toiminnan laajuuden arvioinnissa otetaan huomioon hakemuksessa ja toimintasuunnitelmassa kuvatun toiminnan laajuus ja monipuolisuus, toiminnassa tavoitetut kohderyhmät, toiminnan valtakunnallisuus, toiminnan kansainvälinen ulottuvuus sekä toiminnan vaikuttavuus.
Monipuolisuutta arvioidaan tarkastelemalla toiminnan muotoja ja sisältöjä. Sääntömääräisiä kokouksia ei oteta huomioon toiminnan laajuutta arvioitaessa.
Kohderyhmien osalta tarkastellaan millaisiin kohderyhmiin hakijan toiminta vaikuttaa. Muita kohderyhmiä kuin oman jäsenistön tavoittava toiminta katsotaan hakijalle eduksi.
Valtakunnallisuuden osalta hakemusten arvioinnissa kiinnitetään huomiota siihen, onko hakijalla toimintaa myös muualla kuin omalla kotipaikkakunnallaan sekä siihen, kuinka alueellisesti kattavaa toiminta on. Jäsenlehteä tai viestintää ja tiedottamista verkossa ei katsota osoitukseksi valtakunnallisesta toiminnasta.
Toiminnan kansainvälistä ulottuvuutta arvioidaan tarkastelemalla hakijan toimintaa kansainvälisellä tasolla, esimerkiksi yhteistyötä kansainvälisten yhteistyötahojen kanssa.
Vaikuttavuuden osalta arvioidaan, miten hakijan toiminta kokonaisuutena edistää avustuksen tavoitteita. Lisäksi arvioidaan toiminnan kansallista merkittävyyttä ja ainutlaatuisuutta sekä toiminnan pitkäaikaisia vaikutuksia. Etusijalla on toiminta, jolla on laaja-alaisia vaikutuksia.
c) Toiminnan taloudelliset edellytykset
Hakemusten arvioinnissa otetaan huomioon hakijan edellytykset ystävyysseuratoiminnan harjoittamiseen ammattimaisesti ja tuloksellisella tavalla. Hakemusten arvioinnissa tarkastellaan hakijan ja sen taustayhteisöjen rahoitusasemaa ja taloudellista kokonaistilannetta. Hakijan talouden tulee olla tasapainoinen.
Avustuksella ei ole tarkoitus tukea sellaisia vakavaraisia toimijoita, joiden osalta valtionavustuksen myöntämistä ei ole valtionavustuslain (688/2001) mukaisesti pidettävä tarpeellisena toimijan taloudellinen tilanne huomioon ottaen.
Avustusta saava hakija ei voi olla konkurssissa tai laiminlyönyt oleellisesti veroja tai sosiaaliturvamaksuja, eikä toiminnan avainhenkilö ole syyllistynyt aiemmin rikokseen avustuksia haettaessa tai häntä ei ole asetettu liiketoimintakieltoon.
Toimintavuotta koskevaa talousarviota ja haettua avustusta arvioidaan suhteessa toimintavuoden toimintasuunnitelmaan. Talousarvion tulee olla mitoitettu oikeassa suhteessa toiminnan laajuuteen ja monipuolisuuteen sekä toimenpiteiden kustannuksiin.
Arvioinnissa otetaan huomioon kustannusarviossa esitettyjen tulojen monipuolisuus. Hakijalle on eduksi, jos hakijan toimintaa rahoitetaan julkisen tuen ohella muulla rahoituksella.
Jos avustusta on tarkoitus siirtää muun kuin alkuperäisen avustuksen saajan toiminnan tai hankkeen avustamiseen, hakemuksesta on käytävä ilmi kuinka paljon ja mille taholle avustusta on tarkoitus siirtää eteenpäin. Avustusta voi siirtää vain, jos asiasta on mainittu ministeriön päätöksessä. Lisätietoa Avustusten siirtäminen ja mallipohjat - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö (okm.fi)
Edellä olevien hakukohtaisten myöntöperusteiden lisäksi ministeriö edellyttää, että yhteisö ottaa toiminnassaan huomioon tasa-arvolain edellytykset ja muusta lainsäädännöstä tulevat työnantajavelvoitteet.
Avustus voi pääsääntöisesti kattaa enintään 90 prosenttia avustettavan toiminnan toteutuneista kokonaiskustannuksista. Alle 10 000 euron yleisavustuksia ei pääsääntöisesti myönnetä.
2. Yleiset perusteet
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyrkii strategiansa mukaisesti vaikuttamaan siihen, että kaikkien kyvyt ja osaaminen vahvistuvat; että yhteiskuntaa uudistetaan luovalla, tutkivalla ja vastuullisella toiminnalla; ja että merkityksellisen elämän edellytykset turvataan yhdenvertaisesti. OKM:n strategia on luettavissa verkkosivuilta.
Hakemusten arvioinnissa ja vertailussa voidaan siten katsoa eduksi, jos toiminta tai hanke osaltaan edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, osallisuutta, keskinäistä kunnioitusta ja kestävää kehitystä OKM:n strategian toimintalupauksen mukaisesti.
3. Valtionavustuslain mukaiset yleiset edellytykset
Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää avustusta vain, jos valtionavustuslain mukaiset avustuksen myöntämisen yleiset edellytykset täyttyvät. Ministeriö ottaa yleiset edellytykset huomioon myös avustuksen määrää harkittaessa.
Valtionavustuksen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat (valtionavustuslain 7 § 1 mom):
- Tarkoitus, johon valtionavustusta haetaan, on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä.
- Avustuksen myöntäminen on perusteltua valtionavustuksen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta.
- Avustuksen myöntäminen on tarpeellista, kun otetaan huomioon hakijan saama muu julkinen tuki sekä hankkeen tai toiminnan laatu ja laajuus.
- Valtionavustuksen myöntäminen vääristää vain vähän kilpailua ja markkinoiden toimintaa.
Jos avustus kohdistuu palkkakustannuksiin, voidaan avustus myöntää vain erityisen painavasta syystä jos avustuksen saaja on saanut rangaistuksen luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä tai työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta taikka jos valtionavustuksen hakijalle on lainvoimaisella päätöksellä määrätty työsopimuslaissa tarkoitettu seuraamusmaksu. (valtionavustuslain 7 § 2 mom).
4. Esteitä avustuksen myöntämiselle
Jos hakija on saanut aiemmin avustuksia ministeriöltä, sen tulee huolehtia, että avustuspäätöksissä edellytetyt selvitykset avustusten käytöstä on tehty määräaikaan mennessä. Ministeriö hylkää hakemuksen, jos hakija on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuttaan antaa ministeriölle tietoja aiemmin myönnettyjen avustusten käytön valvontaa varten.
Hakemus hylätään, jos se paperisena laadittuna saapuu määräajan jälkeen.