Hyppää sisältöön

Kansainvälinen arviointi: Suomen Akatemia toimii kokonaisuutena hyvin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2022 11.03
Tiedote

Suomen Akatemian kansainvälinen kokonaisarviointi on valmistunut. Arvioinnissa todetaan, että Akatemia toimii kokonaisuutena hyvin ottaen huomioon toiminnan taloudelliset ja toiminnalliset reunaehdot. Reunaehtoja voi olla kuitenkin tarpeen tarkistaa, jotta Akatemian tuotos olisi paras mahdollinen osana Suomen tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää. Akatemia voisi olla kansainvälisesti vahvempi toimija muutenkin kuin rahoittamansa tutkimuksen kautta ja olla näkyvämpi yhteiskunnallinen keskustelija kotimaassa. Kokonaisarvioinnin loppuraportti julkaistiin tiistaina 1. maaliskuuta.

Suomen Akatemia sai arvioijilta kiitosta muun muassa toiminnan tehokkuudesta, poikkitieteellisistä hankkeista sekä uusien tehtävien laadukkaasta hoitamisesta. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen korosti arviointiraporttia vastaanottaessaan, että vain laadukas tutkimus voi olla vaikuttavaa ja avata ovia kansainväliseen yhteistyöhön.

– Tänään julkaistussa arvioinnissa todetaan, että Suomen Akatemia on näyttänyt suomalaiselle tiedekentälle suuntaa kansainvälisessä kentässä pärjäämisessä. Suomen Akatemia tekee erinomaista, korvaamatonta työtä, ministeri Kurvinen sanoi.

Kokonaisarvioinnin tavoitteena oli löytää keinoja Akatemian vaikuttavuuden, toimintojen ja rakenteiden kehittämiseksi. Arviointi antaa suosituksia Suomen Akatemian tulevasta roolista niin valtioneuvostolle, opetus- ja kulttuuriministeriölle kuin Akatemiallekin.

Vuosikymmenen aikana Suomen tutkimus- ja innovaatiopolitiikan systeeminen ajattelutapa on arvioinnin mukaan heikentynyt. Kuitenkin nykyinen tavoite tutkimus- ja kehittämisintensiteetin nostamiseksi neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta on osoitus tämän näkökulman palautumisesta ja uudesta dynaamisuudesta.

Valtioneuvostotasolle raportti muun muassa suosittaa, että tutkimus- ja kehittämisjärjestelmää koskevassa päätöksenteossa on huolehdittava siitä, että Akatemia pysyy järjestelmän osana. Tutkimusyhteisön ja yhteiskunnan on tunnettava omistajuutta Akatemiaa kohtaan.

Raportissa suositellaan Akatemian tutkimusrahoituksen nostamista, jolla tuettaisiin tutkimus- ja kehittämisintensiteetin neljän prosentin tavoitetta. Rahoituksen nostaminen korjaisi myös rahoitettavien hankkeiden liian pientä osuutta hakemuksista. Akatemian tutkimusrahoitusinstrumentteja ehdotetaan arvioitavaksi.

Akatemian tulevaisuuden kannalta oleellinen haaste on vahvistaa Akatemian kestävyyttä sen merkittävimmässä roolissa eli laatupohjaisessa rahoituksessa ja tutkimuksen laadunvarmistuksessa. Akatemian kykyä kytkeytyä joustavasti muihin tutkimusjärjestelmän toimijoihin niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin on vahvistettava.

Suomen Akatemian kansainvälinen kokonaisarviointi tehtiin vuoden 2021 aikana. Arvioinnista vastasi konsortio, jota johti kansainvälinen Technopolis Group ja jonka toisena partnerina oli suomalainen 4Front Oy. Edellinen Akatemian kansainvälinen arviointi valmistui vuonna 2013.

Lisätietoja:

  • Johtaja Erja Heikkinen, p. 0295 330 101
  • Tiedeasiainneuvos Soili Vasikainen, p. 0295 330 171
  • Opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen, p. 0295 330 247
Antti Kurvinen Korkeakoulutus ja tiede