Hyppää sisältöön

Eurooppalaisen ilmakehän tutkimusverkoston päämaja Suomeen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.4.2023 10.03
Tiedote

Eurooppalainen ilmakehän pienhiukkasten, pilvien ja hivenkaasujen tutkimusverkosto ACTRIS (Aerosol, Clouds and Trace Gases Research Infrastructure) perustaa päämajansa Helsinkiin Kumpulan kampukselle. Euroopan komissio päätti asiasta myöntämällä ACTRISille eurooppalaisen tutkimusinfrastruktuurikonsortion statuksen.

ACTRIS-tutkimusverkoston avulla jäsenvaltiot saavat ilmakehän tilasta ja prosesseista monipuolista havaintoaineistoa, joka tukee tiedepohjaista päätöksentekoa alueellisesti, kansallisesti ja koko Euroopassa. ACTRIS-verkosto muodostuu eurooppalaisista tutkijoista, tutkimusasemista, mittalaitteista ja mittausaineistoista.

Suomi on johtavassa asemassa koko tutkimusinfrastruktuurin koordinoijana. ACTRIS Suomen verkostoon kuuluvat Helsingin yliopisto, Ilmatieteen laitos, Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen yliopisto. Toimintaa ja kehittämistä rahoittavat niiden lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen Akatemian kautta sekä liikenne- ja viestintäministeriö.

– Suomalainen osaaminen ilmakehäntutkimuksessa on jo pitkään ollut maailman huipputasoa. ACTRIS-tutkimusinfrastruktuurikonsortion perustaminen vahvistaa tätä osaamista eurooppalaisen yhteistyön kautta, johtaja Erja Heikkinen toteaa.

Suomi osallistuu ACTRISin toimintaan vahvasti myös kansallisesti. ACTRIS Suomella on useita korkeatasoisia valtakunnallisesti toimivia havaintoasemia ja -alustoja Itämereltä Lappiin sekä esimerkiksi Etelämantereella. ACTRIS Suomen havaintoasemia hyödynnetään tällä hetkellä yli 30 kansainvälisessä tutkimusprojektissa, ja niillä järjestetään vuosittain yli 3 200 tutkimusvierailupäivää.

Lisätietoja: opetusneuvos Petteri Kauppinen, p. 0295 330 147