Avartti-ohjelmassa kunnostautuneille nuorille tunnustuksia

Yhteensä 42 nuorta palkittiin Avartti-tunnustuksilla osallistumisesta kansainväliseen harrastusohjelmaan. Hopeisia tunnustuksia jaettiin 12 ja pronssisia tunnustuksia 30. Tunnustukset jakoi eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho maanantaina 22. tammikuuta Helsingissä.
- Viime vuoden loppupuolella julkaistun valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman yksi keskeisistä tavoitteista on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle vähintään yksi mieluisa harrastus. On tärkeää, että nuoret voivat harrastaa mielekkäästi ja matalan kynnyksen -periaatteella, riippumatta asuinpaikasta ja perheen taloudellisesta asemasta, sanoo nuorisoasioista vastaava ministeri Sampo Terho.
- Avartti-ohjelma on yksi keino edistää nuorten harrastustoimintaa. Monipuolisuudessaan ohjelma edistää kokonaisvaltaisesti nuorten psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista hyvinvointia, ministeri jatkaa.
Avartti on kansainvälinen 14–24-vuotiaiden toimintaohjelma, jonka tavoitteena on harrastustoiminnan kautta edistää nuorten osallisuutta, hyvinvointia, uusien tietojen ja taitojen omaksumista, kaveri- ja ystävyyssuhteiden solmimista sekä vastuunottoa kanssaihmisistä ja ympäristöstä. Avartti sopii nuorten kasvua tukevaksi toimintamuodoksi kuntien, seurakuntien ja järjestöjen nuorisotyöhön. Oppilaitoksissa Avartin avulla on edistetty nuorten kouluviihtyvyyttä ja opiskelumotivaatiota.
Avartin kautta on mahdollistettu muita heikommassa asemassa olevien nuorten osallistuminen harrastustoimintaan integroidusti muiden nuorten kanssa. Yhdessä tekemisellä on lisätty nuorten keskinäistä tutustumista ja vuorovaikutusta sekä tuettu heidän kasvuaan yhteiskunnan aktiivisiksi ja vastuullisiksi toimijoiksi.
Kansainvälisesti Avartti tunnetaan nimellä The International Award for Young People. Vuosittain ohjelmaan osallistuu 1,5 miljoonaa nuorta 130 maassa.
Lisätietoja:
ohjelmajohtaja Jukka Ruotsalainen, p. 050 343 1143 (Avartti-toimisto) tai asiamies Mikko Varesmaa (Avartti-säätiö), p. 045 851 6572 sekä [email protected]
Tunnustuksen saaneet nuoret tasoineen:
Hopea
Sayed Ali Hosseni, Jyväskylä
Terja Mikkonen, Sotkamo
Petra Kähkönen, Sotkamo
Ella Sirviö, Sotkamo
Henna Kärkkäinen, Sotkamo
Marianne Leinonen, Sotkamo
Katri Määttä, Sotkamo
Viivi Heikkinen, Sotkamo
Jesse Määttä, Sotkamo
Nikke Heikkinen, Sotkamo
Silja Korhonen, Sotkamo
Tiia Karjalainen, Sotkamo
Pronssi
Emme Pallo, Helsinki
Jenny Vu, Helsinki
Galad Abdulahi, Helsinki
Abdulmajeed Baqatyan, Helsinki
Kujtin Mziu, Helsinki
Abdullahi Hassan, Helsinki
Muhamed Aburahman, Helsinki
Yuni Quynh Nguyen, Helsinki
Nico Jokinen, Helsinki
Mohammad-Reza Huseini, Jyväskylä
Akbar Hosseini, Jyväskylä
Ebrahim Ahmadi, Jyväskylä
Yousuf Anwar Amin, Jyväskylä
Erfan Javanmeri, Kajaani
Besmellah Husseini, Kajaani
Ismat Heydari, Kajaani
Jamil Ghasemi, Kajaani
Mehran Javanmeri, Kajaani
Mohammad Kazemi, Kajaani
Sohrab Sharifi, Kajaani
Yasin Nazari, Kajaani
Zamin Safari, Kajaani
Johanna Heikkinen, Kajaani
Emma Lokkila, Kajaani
Minjamaari Heikkinen, Kajaani
Emma Utriainen, Kajaani
Veera Kaipainen, Sotkamo
Heljä Saastamoinen, Sotkamo
Aliisa Hourula, Sotkamo
Taria Mikkonen, Sotkamo