Aulis Pitkälästä Opetushallituksen pääjohtaja
opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta
17.11.2011
13.05
Tiedote
-
Valtioneuvosto on nimittänyt Opetushallituksen pääjohtajan virkaan filosofian maisteri, sivistystoimenjohtaja Aulis Pitkälän. Virka täytetään ensi vuoden alusta vuoden 2016 loppuun.
Aulis Pitkälä (s.1955) on työskennellyt vuodesta 2008 Espoon sivistystoimenjohtajana. Aiemmin hän on työskennellyt Vantaan sivistystoimesta vastaavana apulaiskaupunginjohtajana, sivistystoimen johtajana, peruskoulutoimen johtajana sekä opetuspäällikkönä vuodesta 1988. Sitä ennen Pitkälä on toiminut Kalannin kunnassa koulutoimenjohtajana ja Uudessakaupungissa opetuspäällikkönä.
Opetushallitus vastaa esi- ja perusopetuksen, aamu- ja iltapäivätoiminnan, lukiokoulutuksen, ammatillisen peruskoulutuksen, aikuiskoulutuksen, vapaan sivistystyön sekä taiteen perusopetuksen kehittämisestä. Se myös seuraa ja arvioi koulutusta sekä tarjoaa koulutuksen tieto- ja tukipalveluja. Pääjohtaja johtaa virastoa ja vastaa virastolle asetettujen tulostavoitteiden saavuttamisesta sekä siitä, että viraston tehtävät hoidetaan tehokkaasti ja tuloksellisesti.
Opetushallituksen pääjohtajan virkaan jätettiin yhdeksän hakemusta.
-----
Lisätietoja:
- kansliapäällikkö Harri Skog, puh. (09) 160 77210
- johtaja Kirsi Kangaspunta, puh. (09) 160 77252