Tiedotustilaisuus: Harrastamisen Suomen malli tavoittaa heikommassa asemassa olevia ja lisää koululaisten harrastamista

Tiistai 10.12.2024 klo 12.00 –  13.00

opetus- ja kulttuuriministeriö

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist ja Me-säätiön toimitusjohtaja Tiina-Maija Toivola kertovat medialle Harrastamisen Suomen mallin vaikuttavuuspilotin ensimmäisistä tuloksista.

Aika: tiistaina 10.12. kello 12.00–13.00
Paikka: opetus- ja kulttuuriministeriö, nh Potentia, Meritullinkatu 10, Helsinki

Me-säätiö selvittää lukuvuoden 2024–2025 aikana kahdessakymmenessä kunnassa Harrastamisen Suomen mallin vaikuttavuutta ja sitä, miten maksuttomat, koulupäivän yhteydessä järjestettävät harrastusryhmät tavoittavat eri perhetaustoista tulevia lapsia ja nuoria. Maksuttoman harrastamisen tavoittavuutta ei ole tässä mittakaavassa aiemmin selvitetty Suomessa.

Tiedotustilaisuudessa esittelemme tuloksia siitä, millaisista perhetaustoista Harrastamisen Suomen mallin harrastusryhmiin osallistutaan ja onnistuuko malli lisäämään lasten ja nuorten harrastamista, myös sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevien parissa. Tietoa on kerätty suoraan koululaisten huoltajilta syksyn 2024 aikana. 

Pilotin seuraavassa vaiheessa kerätään tietoa siitä, miten Harrastamisen Suomen mallin harrastusryhmät vaikuttavat koululaisten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja osallisuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee Harrastamisen Suomen mallia vuosittain noin 14 miljoonalla eurolla.

Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää kysymyksiä ministeri Bergqvistille ja toimitusjohtaja Toivolalle.

Tilaisuus on tarkoitettu ainoastaan median edustajille.

Ministerin haastattelupyynnöt: 
Erityisavustaja Silja Borgarsdóttir Sandelin, 0295 160 152, [email protected]

Lisätietoja:
Johtaja Tiina Kivisaari, OKM, 0295 330178, [email protected]
Toimitusjohtaja Tiina-Maija Toivola, Me-säätiö, 050 571 7045, [email protected]
Viestintäasiantuntija Pia Ekqvist, OKM, 0295 330 232, [email protected] (tilaisuuden järjestelyt).