PISA tuottaa tietoa koulutuksen tilasta ja tuloksista

PISA (Programme for International Students Assessment) on OECD:n jäsenmaiden yhteinen tutkimusohjelma, joka tuottaa tietoa koulutuksen tilasta ja tuloksista sekä koulun ulkopuolella tapahtuvasta oppimisesta kansainvälisessä vertailukehyksessä.

Tutkimuksessa selvitetään, miten 15-vuotiaat nuoret hallitsevat tulevaisuuden kannalta keskeisiä avaintaitoja, millaiset tekijät vaikuttavat näihin taitoihin ja miten taidot kehittyvät ajan myötä.

PISA-tutkimuksissa selvitetään myös oppimista tukevia opiskeluasenteita ja -taitoja. Oppilas- ja koulukyselyillä selvitetään monipuolisesti opiskeluympäristöä kotona ja koulussa, kodin sosiaalista asemaa ja tukea opiskelulle, oppilaiden ajankäyttöä sekä heidän suhtautumistaan kouluun ja oppimiseen.

Tutkimuksen painotukset vaihtelevat

Tutkimuksen sisällöllinen painopistealue vaihtuu tutkimuskerroittain. Pääalueen arviointi on kattava, kun taas sivualueiden osalta seurataan lähinnä oppimistulosten yleistä kehitystä.

Tutkimukset ovat painottuneet seuraavasti:

PISA 2022: matematiikka (julkistuu joulukuussa 2023)
PISA 2018: lukutaito
PISA 2015: luonnontieteet
PISA 2012: matematiikka
PISA 2009: lukutaito
PISA 2006: luonnontieteet
PISA 2003: matematiikka
PISA 2000: lukutaito

Koronatilanteen vuoksi vuoden 2021 tutkimus toteutettiin vuonna 2022. PISA tulokset julkaistaan samanaikaisesti kaikissa osallistujamaissa tutkimusvuoden jälkeisen vuoden joulukuussa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö toimii tutkimuksen Suomen osuuden rahoittajana sekä nimeää edustajan PISAn hallintoneuvostoon.

Lisätietoja

Tommi Karjalainen, opetusneuvos 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osasto ( VAPOS ), Strategiaryhmä Puhelin:0295330140   Sähköpostiosoite:


Eeva-Riitta Pirhonen, ylijohtaja 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osasto ( VAPOS ) Puhelin:0295330258   Sähköpostiosoite:

Arto Ahonen, yliopistotutkija, PISAn kansallinen koordinaattori (Koulutuksen tutkimuslaitos  / Jyväskylän yliopisto), 040 839 4209, [email protected]

Jenna Hiltunen, projektitutkija (Jyväskylän yliopisto), 040 805 4273

Mari-Pauliina Vainikainen, tutkimuskoordinaattori (Koulutuksen arviointikeskus / Helsingin yliopisto), 050 318 2188