Hyppää sisältöön

Yli 58 000 lasta ja nuorta vastasi valtakunnalliseen verkkokuulemiseen osana perusopetuslain valmistelua

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.12.2020 11.52
Tiedote
Oppilaat kirjoittavat koulussa
Kuva: Helena Heiskanen, OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö kuuli perusopetuksen oppilaiden kokemuksia kevään 2020 etäopetuksen järjestämisestä ja syksyn koulutyön alkamisesta valtakunnallisella verkkokuulemisella lokakuussa 2020. Yli 58 000 oppilasta kertoi näkemyksensä opetuksen järjestämisestä ja koulutyöstä. Kuuleminen oli avoin kaikille perusopetuksen 1–9-vuosiluokkien oppilaille. Suomenkielisiä vastauksia tuli 53 646 ja ruotsinkielisiä 4 467.

Tilanne kouluissa näyttää oppilaiden antamien vastausten valossa positiiviselta. Arki koetaan pääsääntöisesti turvalliseksi koulussa sekä etäyhteyksiä hyödyntävässä opetuksessa. Oppilaiden mielipiteet jakaantuivat liittyen etäyhteyksiä hyödyntävän opetuksen toteuttamiseen mm. parhaiten toimivista yhteydenpitotavoista, opettajan avusta ja tuesta sekä tehtävien ja läksyjen määrästä.

Kuuleminen osana osallistavaa lainvalmistelutyötä

Verkkokuuleminen liittyy perusopetuslain muutokseen, jolla turvataan turvallinen koulunkäynti myös kevätlukukaudella 2021. Lainmuutoksella jatketaan väliaikaisesti voimassaolevan perusopetuslain mukaista oikeustilaa, jotta opetuksen järjestäjät voisivat siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin myös kevätlukukaudella 2021 tartuntatautitilanteen niin edellyttäessä.

Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa perusopetuslain muutos istunnossaan 30.12.

- Koronavirus vaikuttaa lasten koulunkäyntiin ja arkielämään monilla erilaisilla tavoilla. Kuulemisen avulla varmistetaan, että lapsen oikeus ilmaista vapaasti näkemyksensä iän ja kehitystason mukaisesti toteutuu osana lainvalmistelutyötä. Oppilaiden kokemukset opetuksen järjestämisen onnistumisesta välittyvät parhaiten heidän itsensä kertomana, sanoo opetusministeri Jussi Saramo.

Valtaosa oppilaista kokee koulutyön turvalliseksi syksyllä 2020

Suurin osa (80 %) kyselyyn vastanneista ilmoitti kokeneensa arjen turvalliseksi kouluissa syksyllä 2020. Vastanneista 15 prosenttia ilmoitti tunteneensa epävarmuutta ja vain 5 prosenttia kertoi olleensa tyytymätön tai kokeneensa turvattomuuden tunnetta syksyn koulutyön aikana. Vastausten perusteella turvattomuuden tunne lisääntyi sitä mukaa, kuinka uhkaavana oppilaat kokivat koronaviruksen itselleen tai läheisilleen. Vaikka turvallisuuden tunne oli valtaosalla vahva, koronavirus on ollut aktiivisesti läsnä oppilaiden keskusteluissa ja mietteissä.

Kyselyn perusteella kaksi kolmasosaa vastanneista ajatteli koronavirusta usein koulupäivän aikana, toisaalta kolmannes oppilaista ei ajattele asiaa koulupäivän aikana ollenkaan. Hieman yli puolet vastanneista koki koronavirusepidemian vaikuttaneen ainakin jonkin verran kavereiden tapaamiseen ja vapaa-ajan viettämiseen.

Opettajan rooli koetaan tärkeäksi 

69 prosenttia lapsista puhuu koronasta kaverien, opettajien tai vanhempien kanssa. Kolmannes osallistujista sen sijaan kertoo, ettei juurikaan keskustele koronasta.

Jos koronaviruksesta haluaa puhua, se onnistuu koulussa tai kotona hyvin. Neljä viidestä oppilaasta löytää koulusta ainakin yhden aikuisen, jonka kanssa voi puhua koronavirukseen liittyvistä asioista. Oppilaista 85 prosenttia kokee, että opettajat osaavat vastata koronavirukseen liittyviin kysymyksiin. Opettajan rooli tukena ja apuna koulussa koetaan ylivoimaisen tärkeänä.

Koulun aikuisten tarjoaman tuen tärkeys vaihteli jonkin verran ikäryhmien välillä. Nuoremmat oppilaat (vuosiluokat 1–3) pitivät opettajan tukea tärkeämpänä kuin vanhemmat oppilaat. Opettajan rooli tukena ja apuna koulussa koettiin kuitenkin vastaajan iästä riippumatta ylivoimaisesti tärkeimmäksi. Kouluterveydenhoitajan tuki ja apu koettiin nuorempien koululaisten (vuosiluokat 1–3) vastauksissa toiseksi tärkeimmäksi.

Oppilaat pitävät hyvänä, että tarjolla on tarvittaessa monipuolista keskusteluapua, vaikka kaikki eivät ole sellaista tarvinneet tai hyödyntäneet. Heillä on luottamus siihen, että aikuiset osaavat ja haluavat auttaa ja heille uskaltaa puhua.

Yli puolet kyselyyn vastanneista ei osannut kommentoida koulukuraattorin ja psykologin tavoittamista syksyllä 2020. Yleisin syy vastauksiin oli, ettei palveluita oltu tarvittu. Osalle nuoremmista oppilaista koulukuraattori ja psykologi olivat sanoina vieraita. Tästä voidaan tehdä oletus, että koulukuraattorin ja psykologin palveluja ei kuitenkaan kokonaisuutena koeta kovin kiinteäksi osaksi koulupäivän toimintoja.

Etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen oltiin pääosin tyytyväisiä keväällä 2020

Kaksi kolmasosaa oppilaasta kertoi olevansa tyytyväinen poikkeusolosuhteissa keväällä 2020 järjestettyyn opetukseen. Vain 3 prosenttia vastaajista ei ollut tuolloin etäopetuksessa.
Suurin osa oppilaista kertoi, että olosuhteet opiskelulle kotona ovat hyvällä tolalla. Vastaajista 94 prosenttia kertoo, että heillä on opiskelua varten oma työpöytä tai muu tila.  Vastaajista 90 prosentilla on kotona käytettävissä tietokone tai tabletti koulutehtävien tekemiseen.

Lähes kaikki kokevat osaavansa käyttää laitteita hyvin tai kohtalaisesti. Vain kaksi prosenttia kokee tietokoneen tai tabletin käyttämisen vaikeaksi.

Opettajan yhteydenpito ja henkilökohtainen kontakti korostuvat etäopetuksessa

Vastaajista hieman yli puolet arvioi, että siirtymisellä mahdolliseen etäopetukseen ei olisi vaikutusta heidän tarvitsemaansa tukeen koulutehtävistä suoriutumiseen. 26 prosenttia arvioi tarvitsevansa normaalia vähemmän tukea ja 21 prosenttia puolestaan arvioi tuen tarpeensa normaalia suuremmaksi.

Mikäli opetuksessa jouduttaisiin siirtymään etäyhteyksiä hyödyntävään opetukseen, oppilaiden toiveissa painottuvat ohjeiden, ohjeistusten, tehtävien ja läksyjen selkeys. Osa oppilaista toivoo lisää tehtäviä, opettajan yhteydenpitoa ym. ja osa toivoi vähemmän tehtäviä. Osa toivoo yhdessä tekemistä, osalle riittää tehtävien jakaminen ja itsenäinen tekeminen.

Kahdenkeskinen kontakti ja henkilökohtainen auttaminen nousevat esiin monissa toiveissa. Lisäksi toivotaan opettajan vastaavan eri kanavissa viesteihin ja kysymyksiin nopeasti.

Lisätietoja:

  • Hallitussihteeri Kirsi Lamberg (OKM), puh. 02953 30397
  • Tuomo Lähdeniemi (Fountain park), puh. 040 833 3534

Lasten verkkokuuleminen -tulosyhteenveto (pdf)

Jussi Saramo Koulutus Yleissivistävä koulutus