Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämissuositukset julkaistiin

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 14.1.2021 12.00
Tiedote

Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin työskentelystä syntyneet suositukset viitoittavat suuntaa varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämiseen. Suositusten avulla koulutusta tarjoavien tahojen ja sidosryhmien yhteistyö laajenee.

– Laadukas varhaiskasvatus on tärkeää sekä lasten itsensä että koko yhteiskunnan kannalta. Se auttaa kaventamaan oppimiseroja läpi koulutusasteiden ja osaltaan vähentää yhteiskunnallista eriarvoistumista. Varhaiskasvatuksen koulutusten on kehityttävä yhteiskunnan tarpeiden mukana ja siihen tarpeeseen julkaistavat kehittämissuositukset vastaavat, opetusministeri Jussi Saramo sanoo.

– Varhaiskasvatuksen koulutustarve on ollut tiedossa jo vuosia. Ministeriö on tukenut merkittävällä tavalla koulutuspaikkojen lisäämistä ja erilaisia varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämishankkeita. Tärkeintä on osaajien saatavuuden varmistaminen joka puolella Suomea, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kertoo.

Suositusten mukaan nopeasti muuttuvaan toimintaympäristöön vastataan ammatillisella osaamisella, jonka on pohjauduttava tutkittuun tietoon perustuvaan perustutkintokoulutukseen. Työuran aikana uutta tietoa omaksutaan jatkuvalla oppimisella ja täydennyskoulutuksissa.

Varhaiskasvatuksen työvoimatarpeeseen vastataan riittävien aloituspaikkamäärien lisäksi huolehtimalla joustavista koulutuspoluista. Ruotsinkielisten, saamenkielisten ja maahanmuuttajataustaisten ammattilaisten kouluttautumista varten tulee olla erillinen suunnitelma.

Koulutusten kehittäminen yhteistyössä yli oppilaitosrajojen vahvistaa koko kenttää ja tukee tutkimukseen perustuvaa koulutusta. Yhteistyö työelämän toimijoiden kanssa lisää tietoisuutta koulutusten uusista sisällöistä ja toisaalta työelämän tarpeet osataan huomioida koulutussisällöissä.

Ymmärrys ja viestintä varhaiskasvatustyön yhteiskunnallisesta merkittävyydestä sekä työn luovasta mutta vaativasta luonteesta edistävät varhaiskasvatustyön vetovoimaa. Työolosuhteiden ja koulutusmahdollisuuksien kehittäminen puolestaan pitää ammattilaiset alalla.

Vuosina 2019–2020 toiminut kehittämisfoorumi kokosi yhteen varhaiskasvatuksen ammattilaisia kouluttavia tahoja eri koulutusasteilta ja koulutusmuodoista. Suositusten lisäksi foorumin työskentely on tähdännyt yhteisen ymmärryksen luomiseen ja alueellisen tilannekuvan hahmottamiseen.

Suositusten vieminen käytäntöön vaatii eri tahojen erillisiä ja yhteisiä toimia. Seuraava askel onkin konkreettisen toimintasuunnitelman laatiminen kehittämisfoorumin suositusten pohjalta. Ministeriö asettaa työryhmän toimintasuunnitelman laatimista varten vuoden 2021 alussa.

Lisätietoja

  • Kehittämisfoorumin puheenjohtaja, professori Kirsti Karila, p.  050 396 9675
  • Opetusneuvos Aija Töytäri, p. 0295 330 197
  • Opetusneuvos Kirsi Alila, p. 0295 330 365
  • Opetusneuvos Anne Mårtensson, p. 0295 330 104