Työryhmä esittää lisätunteja ja valinnaisuutta perusopetukseen
Perusopetuksen yleisiä valtakunnallisia tavoitteita ja tuntijaon uudistamista valmistellut työryhmä luovutti ehdotuksensa opetusministeri Henna Virkkuselle tiistaina. Perusopetuksen valinnaisuutta lisätään ja uusiksi oppiaineiksi esitetään etiikkaa ja draamaa. Uudistuksilla tähdätään perusopetuksen sivistystehtävän syventämiseen, osaamisen tason turvaamiseen, yksilöllisen ohjauksen ja tuen varmistamiseen sekä perusopetuksen toteuttamisperiaatteiden selkeyttämiseen.
Opetusministeri Henna Virkkusen mielestä työryhmä on onnistunut hyvin tavoitteessaan määritellä millaisia taitoja ja tietoja tulevaisuuden peruskoulussa tarvitaan. Virkkunen kiittää työryhmää erityisesti laajasta vuorovaikutuksesta asiantuntijoiden ja eri yhteistyötahojen kanssa. Työn pohjaksi toteutettiin muun muassa verkkohaastattelu, johon vastasi 60 000 yli 13-vuotiasta nuorta.
- Työryhmän ehdotus lähtee nyt laajalle lausuntokierrokselle. Tämän pohjalta valmistellaan valtioneuvoston asetus, joka annetaan alkuvuodesta 2011, Virkkunen sanoo.
Työryhmä on määritellyt perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet lähtökohtanaan perusopetuslain tavoitemäärittely sekä työryhmän asettamat perusopetuksen uudistamista koskevat tavoitteet. Perusopetuksen yleiset tavoitteet kuvaavat perusopetuksen sivistystehtävän: kasvu ihmisyyteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen, opetuksessa annettavat tarpeelliset tiedotja taidot, elinikäinen oppiminen sekä koulutuksellisen tasa-arvon edistäminen. Yleiset valtakunnalliset tavoitteet ohjaavat opetusta ja koulutuksen suunnittelua ja järjestämistä.
Perusopetuksen tulisi vahvistaa yhteiskunnassa tarvittavia kansalaisen taitoja, joita työryhmän mukaan ovat: ajattelun taidot, työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot, käden ja ilmaisun taidot, osallistumisen ja vaikuttamisen taidot sekä itsetuntemuksen ja vastuullisuuden taidot. Opetuksessa ne liitettäisiin oppiainekokonaisuuksien ja yksittäisten oppiaineiden tavoitteisiin, jotka on kuvattu taulukossa:
Oppiainekokonaisuus | Oppiaineet |
Kieli ja vuorovaikutus | äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli ja vieraat kielet |
Matematiikka | Matematiikka |
Ympäristö, luonnontieto ja teknologia | biologia, maantieto, fysiikka ja kemia |
Yksilö, yritys ja yhteiskunta | uskonto, elämänkatsomustieto, etiikka, historia, yhteiskuntaoppi ja oppilaanohjaus |
Taide ja käsityö | kuvataide, musiikki, käsityö ja draama |
Terveys ja toimintakyky | liikunta, terveystieto ja kotitalous |
Työryhmä korostaa perusopetuslain velvoitetta järjestää opetus oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti sekä huomioida oppimisympäristön ja työtapojen monipuolisuus. Oppiainekokonaisuuksien ja oppiaineiden taidollisille ja tiedolliselle tavoitteille laaditaan osaamisen kriteerit opetussuunnitelman perusteissa.
Oppiaineiden tiedollista sisältöä esitetään fokusoitavaksi ja tuntimääriä tarkistettavaksi. Työryhmän mukaan opetuksen tuntimäärissä on nykyisin alueellisesti merkittäviä eroja. Koulutuksellisen tasa-arvon ja valtakunnallisen yhdenvertaisuuden lisäämiseksi perusopetuksen vähimmäistuntimäärää esitetään korotettavaksi neljällä vuosiviikkotunnilla eli 152 opetustunnilla. Tuntimäärän korotus suunnattaisiin 1. ja 2. sekä 5. ja 6. vuosiluokalle.
Uusiksi oppiaineiksi esitetään etiikkaa sekä draamaa. Etiikan tavoitteena olisi vahvistaa yhteiskunnan perusarvojen ja ihmisyyteen liittyvien kysymysten pohdintaa. Draaman tavoitteena olisi vahvistaa laaja-alaista taidekasvatusta.
Taideaineiden ja liikunnan tuntimääriin lisäyksiä
Työryhmä ehdottaa valinnaisuuden tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen toteutumisen vahvistamista ja valinnaisuuden lisäämistä merkittävästi vuosiluokille 3-9. Lisäämisen tarkoituksena on antaa oppilaalle ja opetuksen järjestäjälle nykyistä enemmän mahdollisuuksia erilaisiin vaihtoehtoihin ja joustaviin ratkaisuihin sekä lisätä opiskelumotivaatiota.
Oppilaan yksilöllisen ohjauksen ja tuen vahvistamiseksi oppilaan opinnot rakentuisivat oppiainekokonaisuuksittain määriteltävistä yhteisistä ja valinnaisista opinnoista. Valinnaisuutta lisätään vuosiluokilla 3-6 sekä 7-9 ja se suunnataan vahvistamaan oppiainekokonaisuuden yhteisiä tavoitteita sekä syventämään oppilaan opintoja.
Taideaineiden ja käsityön tuntimäärää ja oppilaan mahdollisuuksia valintoihin lisätään, jotta oppilaalla olisi mahdollisuus keskittyä taipumustensa ja suuntautuneisuutensa mukaisiin aineisiin. Taide ja käsityö -oppiainekokonaisuudessa oppilas valitsee vuosiluokilla 8-9 tarjottavista musiikin, kuvataiteen, käsityön ja draaman opinnoista kaksi oppiainetta, joita hän opiskelee yhteensä vähintään 6 vuosiviikkotuntia. Lisäksi oppiainekokonaisuudessa on valinnaisia opintoja vuosiluokilla 3-6 yhteensä vähintään 8 vuosiviikkotuntia ja vuosiluokilla 7-9 yhteensä vähintään 2 vuosiviikkotuntia.
Myös liikunnan tuntimäärää lisätään yhteensä neljällä vuosiviikkotunnilla. Yksi sijoittuu vuosiluokille 1 – 2, yksi vuosiluokille 3 – 6 ja kaksi vuosiluokille 7-9. Lisäksi Terveys ja toimintakyky -oppiainekokonaisuudessa valinnaisia opintoja on vuosiluokilla 3-6 yhteensä vähintään 2 vuosiviikkotuntia ja vuosiluokilla 7-9 yhteensä vähintään 2 vuosiviikkotuntia.
Kielten opiskelun monipuolistaminen
Kielten opiskelun monipuolistamiseksi ja varhentamiseksi sekä kansalliskielten aseman turvaamiseksi esitetään, että A1-kielen opinnot alkaisivat viimeistään 2. vuosiluokalta. Oppilaille tulisi tarjota vähintään kolmea vaihtoehtoa A1-kieleksi, joista yksi olisi toinen kotimainen kieli. Opetuksen järjestäjän tulisi perustaa opiskeluryhmä, mikäli kielen valitsee 10 oppilasta. A2-kielen opintojen tulisi alkaa viimeistään 5. vuosiluokalta ja B1-kielen opintojen 6. vuosiluokalta. Toisen kotimaisen kielen opinnot tulisi aloittaa viimeistään tässä vaiheessa.
Esitykseen sisältyy lausuma sekä eriäviä mielipiteitä.
- - -
Lisätietoja:
- työryhmän puheenjohtaja, Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen, puh. 040 348 7154
- työryhmän sihteerit, opetusneuvos Irmeli Halinen (OPH), puh. 040 348 7297 ja opetusneuvos Ritva Järvinen (OPH), puh. 040 348 7337
- Työryhmän esitys Perusopetus 2020 – yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijako
- Lisätietoa työryhmän kokoonpanosta ja työstä löytyy Opetushallituksen www-sivulla:
- Lisätietoa valmistelun etenemisestä kootaan opetusministeriön www-sivuille.