Hyppää sisältöön

Tutkimus: Yksityisen kopioinnin määrä laskenut

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 18.10.2022 8.36
Uutinen
Yksityisen kopioinnin kokonaismäärä vuosina 2013–2022 pylväsdiagrammina.
Yksityisen kopioinnin kokonaismäärä 2013–2022. Taloustutkimus 2022.

Opetus- ja kulttuuriministeriön Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta käy ilmi, että yksityisen kopioinnin kokonaiskappalemäärä (musiikki- ja videotiedostot) on vuonna 2022 alhaisempi kuin vuoden 2021 tutkimuksessa. Sekä musiikki- että videotiedostoja on kopioitu edellisvuotta vähemmän.

Tutkimuksen mukaan laillisen yksityisen kopioinnin piiriin kuuluvaa musiikkia kopioi 141 000 ja videoaineistoa 762 000 15–79-vuotiasta Suomessa asuvaa. Kaiken kaikkiaan musiikki- ja videoaineiston kopioijia on noin 851 000. Kopioijien määrä on aiempina vuosina laskenut.
Arvio laillisten yksityisten musiikki- ja videotiedostojen kopioiden määrästä on kaiken kaikkiaan 197–213 miljoonaa tiedostoa. Vuoden 2021 tutkimuksessa vastaava arvio yksityisen kopioinnin määrästä oli 226–257 miljoonaa tiedostoa.

Musiikin käytetyimmät tallennusalustat ovat matkapuhelin ja tietokone. Videomateriaalia tallennetaan edelleen eniten digiboksille ja seuraavaksi useimmin tv-ohjelmien verkkotallennuspalveluun.

Tutkimuksessa selvitettiin myös Suomessa asuvien kulutuskäyttäytymistä musiikin ja videomateriaalin kulutuksen osalta. Musiikkia kuunnellaan edelleen eniten radiosta. Radiosta musiikkia kuuntelee 90 % 15–79-vuotiaista (Vuonna 2021: 95 %). Youtube on musiikin kuuntelussa seuraavaksi käytetyin (80 %).

Televisiolähetyksiä katsoo ainakin joskus suorina lähetyksinä 90 % väestöstä ja netti-TV:stä ohjelmia 83 %. Youtubesta katsotaan videosisältöjä seuraavaksi eniten. Youtuben käyttö on lisääntynyt selvästi viimeisten vuosien aikana.

Graafisen aineiston kopiointi

Neljä viidestä Suomessa asuvasta on tulostanut, tallentanut, valokopioinut tai skannannut graafista aineistoa yksityiseen käyttöön viimeisen vuoden aikana. Käytetyimmät kopiointitavat ovat tallennus ja tulostus, joissa on tehty eniten kopioita myös kappalemäärittäin (sivumäärät) tarkasteltuna.

Viimeksi valokopioitu tai skannattu aineisto on ollut useimmin lomake, esim. viranomaislomake (25 %) tai lasku/tiliote tms. (15 %). Viimeksi yksityiseen käyttöön tulostettu tai tallennettu graafinen aineisto on ollut useimmin valokuva (21 %), viranomaislomake (19 %), ruokaohje/resepti (10 %), oppimateriaali (9 %) tai artikkeli (8 %).

Kaiken kaikkiaan graafista aineistoa on viimeisen vuoden aikana kopioitu 15–79-vuotiaiden keskuudessa noin 800 miljoonaa sivua. Eniten on tallennettu digitaalisesta digitaaliseksi (noin 380 miljoonaa sivua).

Tutkimuksen keskeisin tavoite oli selvittää musiikki- ja videoaineiston osalta yksityisen kopioinnin kokonaismäärää Suomessa. Vastaavaa tietoa kerättiin edellisen kerran 2021 Taloustutkimuksen toimesta.

Yksityinen kopiointi 2022 -tutkimuksen päätulokset