Hyppää sisältöön

Selvittäjäryhmä arvioimaan yliopistojen hallinnollisen autonomian tilaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.6.2020 15.00
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut selvittäjäryhmän, jonka tehtävänä on toteuttaa arviointi autonomian tilasta eri hallintomuotoisten yliopistojen sisällä sekä autonomian suhteesta perustuslain vaatimuksiin. Tavoite arvioinnin tekemisestä on kirjattu pääministeri Marinin hallitusohjelmaan.

Selvittäjäryhmän puheenjohtajana toimii OT, VTT Pekka Hallberg. Jäseniä ovat HTT Teuvo Pohjolainen, dekaani Pia Letto-Vanamo, professori Maija S. Peltola ja professori Jussi Kivistö.

Autonomian tilan lisäksi ryhmä arvioi, onko ylioppilaskunnan automaatiojäsenyydelle hyväksyttäviä ja oikeasuhtaisia perusteita perustuslaissa turvatun yhdistymisvapauden kannalta. Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt lausunnossaan asian arvioimista. 

Ryhmän tehtävänä on myös arvioida, olisiko yliopistolakia tarpeen täsmentää säätiöyliopiston yhteisen monijäsenisen hallintoelimen puheenjohtajan valinnan osalta. Arviointitehtävän taustalla on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös.

Selvityksen laadinnassa hyödynnetään osallistavia työmuotoja. Selvittäjäryhmä kuulee laajasti opiskelijoita, henkilöstöä, säätiöyliopistojen perustajia, yliopistojohdon ja hallinnon edustajia sekä eri sidosryhmiä. Ryhmä luovuttaa raporttinsa ministeriölle 28.2.2021 mennessä.

Selvittäjäryhmän tukena toimii erikseen nimitettävä seurantaryhmä, johon nimetään edustajat Professoriliitosta, Tieteentekijöiden liitosta, Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitosta (YHL), Opetusalan ammattijärjestöstä (OAJ), Suomen ylioppilaskuntien liitosta (SYL), Sivistystyönantajista ja Suomen yliopistojen rehtorineuvostosta (UNIFI).

Lisätietoja:

Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, p. 0295 330 182
Opetusneuvos Ulla Mäkeläinen, p. 0295 330 223