Hyppää sisältöön

Kulttuurimatkailuun lähes kolme miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.6.2021 10.04
Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on myöntänyt kulttuurimatkailun kehittämishankkeisiin lähes kolme miljoonaa euroa. Määrärahalla edistetään Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitetta vahvistaa kulttuurimatkailua. Tavoite kytkeytyy luovien alojen toimintaedellytysten edistämiseen. Lisäksi määrärahalla tuetaan kulttuurin ja luovien alojen sopeutumista muuttuneeseen toimintaympäristöön koronapandemian aikana ja sen jälkeen.

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 150. Eniten hakemuksia tuli Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan alueilta. Mukana oli myös valtakunnallisia organisaatioita. Avustuksia myönnettiin 34 hankkeelle.

- Korona-aika on ollut kulttuuri- ja matkailualoille vaikea, mutta se on ollut myös otollinen aika miettiä ja kehittää uudenlaista matkailualaa, joka olisi entistä kestävämpi ja joustavampi, sanoo ministeri Antti Kurvinen.

- On hienoa, että kulttuurimatkailun moninaiset mahdollisuudet on tunnistettu eri puolilla maatamme.  Uskon, että sillä on merkitystä niin kulttuurin ja luovien alojen kuin matkailun elpymisessä. Kulttuurimatkailu tuo kulttuuripalveluille uusia yleisöjä ja antaa matkailijoille elämyksiä kulttuurin parissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön on arvioinut hakemukset yhteistyössä Museoviraston ja Business Finland / Visit Finlandin kulttuurimatkailun asiantuntijoiden kanssa.

Erityisavustukset kulttuurimatkailun kehittämishankkeisiin

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies ​Anne Mattero, p. 0295 330 313