Hyppää sisältöön

Jatkuva oppiminen laajenee yliopistoissa 30 miljoonan euron strategiarahoituksella

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.11.2018 15.42
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yliopistoille 30 miljoonan euron rahoituksen jatkuvan oppimisen koulutustarjonnan ja toimintamallien kehittämiseen. Rahoitus maksetaan yliopistojen rahoitusmalliin kuuluvasta strategisesta rahoitusosuudesta. Päätökset on valmisteltu yliopistojen kanssa yhteistyössä.

– Kaikki puhuvat nyt jatkuvan oppimisen merkityksestä, ja aivan oikein näin! Tarve hankkia uutta osaamista läpi työuran ja elämän kasvaa. Vastaamme tarpeeseen luomalla lisää joustavia, moduulimaisia ja myös digitaalisuutta hyödyntäviä koulutusvaihtoehtoja, jotka palvelevat erilaisissa elämäntilanteissa. Kokonaisuus on valmisteltu yhteistyössä korkeakoulujen kanssa, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Nyt osoitettavan 30 miljoonan euron rahoituksen tukemana synnytetään yliopistoihin pitkäjänteisiä jatkuvan oppimisen toimintamalleja sekä vaikuttavaa, eri yliopistojen vahvuuksia yhdistävää koulutustarjontaa. Lisäksi rahoitetaan alueellista toimintaa korkeakoulujen, työelämän ja TE-palvelujen yhteistyönä.

Rahoituksella tuetaan yliopistojen kehittämistyötä erityisesti neljässä teemassa:
1)     tekoälyosaaminen, robotiikka ja syventävä ICT-osaaminen, 
2)     sosiaali- ja terveysalan uudistuva osaaminen, 
3)     jatkuvan oppimisen uudet palvelukokonaisuudet, digitaalisuus ja alustat sekä
4)     työelämän metataidot. 

Lisäksi käynnistymässä on alueellisia, eri toimijoita yhdistäviä jatkuvan oppimisen palvelu- ja koulutuskokonaisuuksia.

– Koulutustarjonnan on voitava vastata osaamistarpeisiin ennakoiden. Se on erityisen tärkeää nyt, kun kaikkialla Suomessa raportoidaan osaajapulasta, Grahn-Laasonen sanoo.

Rahoitus on kohdennettu yliopistojen esitysten pohjalta. Hallitus on aiemmilla päätöksillä kohdentanut osaajapulaan vastaamiseksi korkeakouluille 114 miljoonaa euroa tällä hallituskaudella.

Jatkuvan oppimisen reformi etenee 

Hallitus päätti kevään kehysriihessä jatkuvan oppimisen reformin toteuttamisesta. Työvoiman osaamista kehitetään ja koulutustarpeisiin vastataan aloilla, joilla on pulaa osaajista ja jotka ovat keskeisiä kasvun kannalta.

– Eduskunnan käsittelyssä on hallituksen esitys korkeakoululakien muutokseksi. Siinä vahvistetaan jatkuvan oppimisen tehtävää korkeakouluille ja lisätään joustavuuden mahdollisuuksia, opetusministeri sanoo.

– Jatkuvaan oppimiseen tarvitaan julkisen rahoituksen lisäksi työelämän osallistumista. Tarvitaan myös verotuksen, sosiaaliturvan ja erilaisten rakenteiden uudistamista ensi hallituskaudella, Grahn-Laasonen toteaa.

Lisätietoja:
- opetusministerin erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, puh. 050 302 8246
- opetusneuvos Ulla Mäkeläinen, puh. 02953 30223

Korkeakoulutus ja tiede Sanni Grahn-Laasonen