Hyppää sisältöön

Huomioita ja huomautuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2015 9.35
Uutinen

Huomioita ja huomautuksia –sarja esittelee suppeita ja laajempia, ajankohtaisia tai muuten kiinnostavia aiheita kansainvälisen koulutuspolitiikan ja koulutuksen kansainvälisen vertailun maailmasta.

Kuinka korkeaa ja korkealla? – Miten valita sopiva rajaus kansainväliseen koulutusvertailuun

Kansainvälisessä koulutusvertailussa keskeinen kysymys liittyy siihen, millainen koulutusvertailu kuvaa parhaiten todellisuutta. Tähän vaikuttavat paitsi tutkintojen ja koulutusjärjestelmien erot maiden välillä, myös erilaiset ymmärrykset siitä, millaiset tutkinnot ovat merkittäviä. Kaikilla mailla on taipumus verrata itseään muihin sellaisilla mittareilla, joihin maa on panostanut ja jotka ovat maan kannalta edullisia.

Yhtä oikeaa mittaa lienee koulutusvertailussa mahdotonta saavuttaa. Sen sijaan on yritettävä tarkastella kokonaisuutta usealla eri rajauksella ja muodostaa osatarkasteluista mahdollisimman toimiva kokonaiskuva. Usein käytettävissä oleva aineisto rajoittaa tarkastelua merkittävästi, eikä tarkastelua voida tehdä kovin monipuolisesti. Aikasarjojen osalta tilanne säilyy koulutusvertailussa vielä pitkään, ja varsinkin pitkät aikasarjat koulutuksesta ovat kansainvälisesti saatavilla vain karkealla kolmijaolla perusasteen, toisen asteen ja korkea-asteen koulutukseen.

Väestön koulutustasoa tarkasteltaessa koulutusjärjestelmässä tapahtuneet muutokset jättävät hyvin pitkät jäljet, koska muutosta edeltäneestä järjestelmästä valmistuneet ovat työiässä vielä vuosikymmeniä koulutusjärjestelmämuutoksen jälkeen. Tämä korostaa oikein ja monipuolisesti valittujen mittareiden merkitystä, mutta toisaalta lisää mahdollisuuksia myös tarkoituksenmukaisuussyistä rakennetulle koulutustasovertailulle. Aikasarjoissa usein käytettyjen karkeiden luokitusten vahvuus on toisaalta siinä, että koulutusjärjestelmän rakenteessa tapahtuneet muutokset eivät vaikuta tuloksiin niin helposti.

Esimerkiksi Suomen suhteellinen asema korkeasti koulutettujen kansainvälisessä vertailussa riippuu varsin voimakkaasti siitä, kuinka kapeasti tai suppeasti koulutustasoa vertaillaan. Kaikilla vertailun tasoilla olennainen kysymys on toki se, missä määrin ja millä tavalla vertaillut asiat ovat todella vertailukelpoisia eri maissa. Tähän kysymykseen palataan myöhemmin tässä blogissa.

Tässä vaiheessa olennaista on havainnollistaa, kuinka mittarin valinta vaikuttaa siihen, miltä maailma näyttää. Tässä vaiheessa tarkastelussa on vain koko työikäinen väestö, mutta varsinainen hauskuus alkaa kun tarkastelu tehdään ikäryhmittäin.

Kapein mahdollinen tarkastelu rajaa korkeimmat osaajat vain tutkijakoulutuksen, käytännössä lisensiaatin tai tohtorintutkinnon suorittaneisiin. Tällä mittarilla OECD-maiden kärkeen tai sen tuntumaan nousevat kaikki saksankieliset maat. Suomi sijoittuu OECD-kärjen kantaan kiinni, sijoittuen 8. sijallaan ylimmän kolmanneksen alareunaan.

Kun tarkastelu laajennetaan vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon (maisteri) suorittaneisiin, kokonaistilanne muuttuu merkittävästi. Hajonta on huomattavasti pienempää kuin tutkijakoulutuksen suorittaneiden osuudessa. Sveitsi säilyttää korkean sijoituksensa, mutta Saksa ja Itävalta putoavat OECD-keskiarvon alapuolelle. Puola, Tsekki, Portugali ja Viro taas tekevät merkittävän nousun keskiarvon alta, jopa vertailun hänniltä, lähelle terävintä kärkeä. EU21-keskiarvo nousee OECD-keskiarvon alapuolelta sen yläpuolelle. Suomen asemassa ei tapahdu olennaista muutosta (sija 10).

Vielä laajempi tarkastelu, jossa mukaan otetaan myös alemmat korkeakoulututkinnot, on ollut suomalaisille usein tärkeä, koska se kattaa koko Suomessa korkeakoulutukseksi määritellyn koulutuksen. Käytännössä Suomesta tulevat tässä vaiheessa mukaan paitsi yliopistojen kandidaatintutkinnot, myös ammattikorkeakoulututkinnot. Sveitsi ja Luxemburg säilyvät vertailun kärjessä, mutta Puola putoaa tällä rajauksella OECD-keskiarvon alapuolelle. Korea ja Japani, joiden osalta saatavilla ei vielä ole uuden ISCED 2011 –luokituksen mukaisia tarkempia tietoja, tulevat tässä vaiheessa mukaan kuvaan. Suomen sijoitus muuttuu hieman sen siirtyessä ylimmästä kolmanneksesta hyvin lähelle maakeskiarvoa (sija 15).

 

Seuraava laajennus johtaa kansainvälisesti yleisimpään rajaukseen korkea-asteen koulutukseen. Suomesta tulevat tässä vaiheessa mukaan opistoasteen tutkinnot, joita meillä suoritettiin ennen 1990-luvun ammattikorkeakoulu-uudistusta. Tämä muutos pudottaa Sveitsin kärjestä ja nostaa Kanadan ja Japanin OECD-keskiarvosta OECD-kärkeen. Suomen laajennus nostaa keskiluokasta ylimpään kolmannekseen (sija 9), koska mukaan tulevat vanhemmissa ikäryhmissämme hyvin yleiset opistoasteen tutkinnot.

Tarkastelua voidaan vielä laajentaa ottamalla mukaan toisen asteen jälkeiset tutkinnot, jotka eivät ole korkea-asteen koulutusta (post-secondary non-tertiary education). Koska Suomessa tämän tason koulutusta ei ole, mutta se on varsin yleistä monissa muutenkin korkeasti koulutetuissa maissa kuten Kanadassa, Irlannissa ja Uudessa Seelannissa, se pudottaa Suomen takaisin OECD-keskiarvon pintaan (sija 13).

Koko työikäisen väestön osalta Suomen sijoitus OECD-maiden joukossa on varsin vakaa. Vaihtelu sijojen 8 ja 15 välillä on huomattavasti vähäisempää kuin monilla muilla mailla, joilla yksittäisten koulutustasojen sisällyttämisellä on erittäin huomattava merkitys. Kanada sijoittuu vertailusta riippuen sijoille 1-25, Puola sijoille 2-25, Australia sijoille 7- 27, Ruotsi sijoille 7-32 ja niin edelleen.

Suomen sijoituksen vakautta vertailussa selittävät osittain poistunut opistoaste ja sen tilalle syntynyt ammattikorkeakoululaitos. Suomessa on koko työikäisessä väestössä sekä lyhyttä korkea-asteen koulutusta suorittaneita että alempia korkeakoulututkintoja, jolloin kumpikaan koulutustaso ei yksin vaikuta niin voimakkaasti sijoitukseemme.

Ikäryhmäkohtaisessa tarkastelussa Suomi on huomattavan herkkä tehdyille rajauksille. Vanhimmissa ikäryhmissä Suomessa on kansainvälisesti paljon korkea-asteen tutkinnon suorittaneita. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuudessa taas vanhemmat ikäryhmät menestyvät heikosti. Tämä johtuu ennen kaikkea opistoasteen tutkintoja suorittaneiden korkeasta väestöosuudesta. 45 - 64-vuotiaassa väestössä yli 2/3 kaikista suomalaisista korkeasti koulutetuista on suorittanut opistoasteen tutkinnon.

Nuorimmissa ikäryhmissä tilanne on päinvastainen. Koska opistoaste on korvattu ammattikorkeakouluilla, nousee korkeakoulutettujen osuus kansainvälisesti katsoen korkeaksi. Toisaalta, koska opistoastetta ei enää meillä ole, mutta muilla on, jää korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus meillä OECD-keskiarvoon.

Suomen kannalta mittaustavalla on siis paljonkin merkitystä. Millään rajauksella tilanne ei näytä hyvältä kaikissa ikäryhmissä. Jos tarkastelu rajataan korkeakoulutettuihin, sijoitumme tukevasti OECD-maiden keskitasolle, mutta osuus on rauhallisessa nousussa koska nuorissa ikäryhmissä osuus on korkea ja vanhoissa matala. Jos taas tarkastellaan korkea-asteen tutkintoihin, olemme vielä verraten korkeasti koulutettuja, mutta sijoitus on laskeva koska vanhat ikäryhmät ovat verraten koulutettuja mutta nuoret jo aivan OECD-keskiarvossa.

Tylsin vaihtoehto on toki käyttää kansainvälisesti tyypillistä rajausta korkea-asteeseen.

Aleksi Kalenius
Kirjoittaja on koulutus- ja tiedepolitiikan erityisasiantuntija, sijoituspaikkanaan Suomen pysyvä edustusto OECD:ssa ja UNESCOssa.