Hyppää sisältöön

Hankeavustus kirjailijavierailujen järjestämiseen yleisissä kirjastoissa

Avustus

Avustus on tarkoitettu kirjailijavierailujen järjestämiseen yleisissä kirjastoissa. Avustuksen saajan tulee toimia välittäjätahona ja avata haku kaikille yleisille kirjastoille kirjailijavierailuiden tilaamiseksi. Hakijalla tulee olla valmius hankkeen hallinnoimiseen ja sähköinen järjestelmä kirjailijavierailuiden järjestämiseen ja palkkioiden maksamiseen.

Vierailujen on tarkoitus toteutua kevään ja syksyn 2025 aikana. Vierailuista päätettäessä etusijalla tulee olla kirjastot, joissa ei viime vuosina ole käynyt kirjailijoita. 

Kirjastovierailujen kohderyhmänä tulee olla sekä aikuiset että lapset, ja kirjailijavierailuja tulee toteuttaa myös ruotsin kielellä. Kirjailijavierailuissa tulee huomioida maahanmuuttajat. Kirjallisuuden eri lajit tulee huomioida mahdollisuuksien mukaan.

Kirjailijoille tulee pyrkiä tekemään useamman esiintymisen sarjoja haja-asutusalueilla.

Hakuaika alkaa 27.5.2024 ja päättyy 7.6.2024 klo 16:15. 

Avustukseen voidaan käyttää enintään 100 000 euroa. 

Päätökset pyritään tekemään kesäkuussa 2024. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009), Valtionavustuslaki (688/2001).

Lisätietoja

Silja Hakulinen,  [email protected], puh: 0295 330 202

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: 
[email protected]

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta: https://okm.fi/avustukset