Hyppää sisältöön

Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon tilasta kaksi raporttia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.3.2021 9.21
Tiedote
Opiskelija ammatillisessa koulutuksessa

Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt tarkastuksen koskien vuonna 2018 voimaan tulleen ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa. Lisäksi Owal Group on opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta selvittänyt ammatillisen koulutuksen reformin toimenpanon tilaa erityisesti ammatillisen koulutuksen laadun varmistamisen ja opiskelijoiden yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon näkökulmista. Molemmat raportit julkistettiin tiistaina 16.3.

Owal Groupin selvityksen mukaan reformin toimeenpano on edennyt asianmukaisesti. Uusi lainsäädäntö on tehostanut koulutuksen toteuttamista ja se mahdollistaa paremmin yksilölliset opintopolut ja opintoajat. Vaikka reformi ei ole tarkoittanut kaikille koulutuksen järjestäjille merkittäviä muutoksia, sen voi nähdä yhtenäistäneen ammatillista koulutusta ja toimintakäytäntöjä. 

Reformin tavoite siitä, että jatkuvasta hausta muodostuu haun pääasiallinen väylä, on edistynyt hyvin. Yhteishaku on säilynyt etenkin peruskoulusta siirtyvien osalta keskeisenä väylänä, mutta jatkuva haku mahdollistaa suurella osalla koulutuksen järjestäjillä opiskelijoiden joustavan sisäänoton.

Ammatillisen koulutuksen uusi lainsäädäntö tukee työelämälähtöistä koulutuksen järjestämistä. Heikkoutena nähdään, ettei rahoitusjärjestelmä kannusta työelämän tarpeisiin vastaavien lyhytkestoisten koulutusten toteutukseen, eikä ottamaan opiskelijoita, joilla on puutteelliset oppimisvalmiudet tai kielitaito. Erityisenä epäkohtana järjestäjien suunnalla koetaan rahoitusjärjestelmän ennakoimattomuus ja pirstaleisuus.

Opetuksen ja ohjauksen osalta tulokset ovat jossain määrin ristiriitaisia. Koulutuksen järjestäjien saaman palautteen mukaan opiskelijoiden saama opetus ja ohjaus koetaan pääosin riittäväksi. Toisaalta opetus- ja ohjaushenkilöstön aineistoista saadut arviot resurssien riittävyydestä opintojen henkilökohtaistamiseen ja opiskelijoiden ohjaukseen myös työelämässä ovat kriittisempiä. 

Myös Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastuskertomuksen mukaan reformin tavoitteiden toteutuminen näyttää etenevän asianmukaisesti. Ammatillisen koulutuksen käytännöt ovat rehtorien mukaan pääsääntöisesti kehittyneet reformin tavoitteiden suuntaisesti. 

Myös koulutuksen järjestäjien yhteistyö yritysten kanssa on kehittynyt. VTV:n mukaan elinkeinoelämän toimijoista on tullut kriittinen osa koulutusjärjestelmää.

Koulutuksen vaikuttavuus on syytä huomioida koulutuksen rahoituksessa. Rahoitukseen vaikuttavat tekijät eivät kuitenkaan Raportin mukaan ole riittävän läpinäkyviä. VTV esittää joukon suosituksia tähän liittyen.

Tarkastuksen aineistoina olivat kaikkien ammattiopistojen rehtoreille suunnattu kysely (vastausprosentti 89,1 %), opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen ja eri sidosryhmien haastattelut ja ryhmäkeskus-telut sekä ammatillisen koulutuksen suoritepäätökset vuosilta 2018–2020.

Lisätietoja:

  • Owal Group: Laura Jauhola, puh. 050 443 1841
  • VTV: Sami Vuorinen, puh. 0400 589 933
  • OKM: ylijohtaja Mika Tammilehto, puh. 02953 30308 ja projektisuunnittelija Erno Hyvönen, puh. 02953 30398

Owal Group: Selvitys ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanosta

VTV:n tarkastuskertomus Ammatillisen koulutuksen reformi

*****

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO
OWAL GROUP