Hyppää sisältöön

Vuonna 2021 vietetään tutkitun tiedon teemavuotta

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 9.1.2020 12.04
Uutinen

”Tieto kuuluu meille kaikille” kuvaa tutkitun tiedon teemavuoden keskeistä sanomaa. Teemavuosi 2021 kutsuu kaikkia mukaan tutustumaan hyvien tietolähteiden monipuolisuuteen aina tutkimustiedosta ja tilastoista erilaisiin selvityksiin ja analyyseihin asti sekä hyödyntämään tietoa omassa toiminnassaan ja kiinnostuksensa mukaan.

Teemavuoden aikana eri alojen tiedon tuottajat, hyödyntäjät ja välittäjät tuovat työtään esiin. Teemavuoden avulla toimijat saavat lisää näkyvyyttä toimintaansa huomioimalla tutkitun tiedon vuoden tavoitteet ja hyödyntämällä teemavuoden koordinaatiota sekä graafista ilmettä omissa tapahtumissaan. Teemavuodelle luodaan tehokkaat viestintäkanavat, joiden avulla tieto vuoden ohjelmasta tavoittaa yksittäisiä toimijoita laajemmin kansalaiset, päätöksentekijät, yritykset, julkisten sektorin, yhdistysten toimijat sekä kaikki muut tiedosta kiinnostuneet.

Tutkittua tietoa, sen näkyvyyttä ja hyödynnettävyyttä edistetään eri puolilla Suomea monin eri tavoin. Tämän työn näkyvyyden lisäämiseksi ja toimijoiden yhteistyön tiivistämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen Akatemia sekä Tieteellisten seurain valtuuskunta käynnistävät Tutkitun tiedon vuosi 2021 -hankkeen.


Teemavuoden suunnittelu alkamassa

Teemavuoden suunnittelu on nyt alkamassa. Hankkeeseen palkataan pääsihteeri ja viestintäasiantuntija, jotka vastaavat teemavuoden valmistelun ja toteutuksen koordinoinnista ja yhteisestä viestinnästä. Strategisella tasolla pääsihteerin ja viestinnän asiantuntijan työtä johtaa ohjausryhmä. Palkatun henkilökunnan ja ohjausryhmän lisäksi merkittävässä osassa Tutkitun tiedon vuoden 2021 toteutuksessa ovat kaikki ne toimijat, jotka haluavat osallistuvat teemavuoteen liittämällä omia ohjelmiaan ja muita toimia osaksi teemavuoden kokonaisuutta. Toivotamme jo nyt kaikki kiinnostuneet ilmoittautumaan mukaan.

Lisätietoja hankkeesta:

  • Paavo-Petri Ahonen, opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö, 029 533 0247
  • Tiina Jokela, tiedeasiainneuvos, Suomen Akatemia, 029 533 5046
  • Mandi Vermilä, vastaava tapahtumatuottaja, Tieteellisten seurain valtuuskunta, 09 228 69 221
Korkeakoulutus ja tiede Tiede