Hyppää sisältöön

Toimenpide-ehdotuksia laadukkaan toisen asteen koulutuksen varmistamiseksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.9.2022 9.22
Tiedote

Toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeen loppuraportti on valmistunut ja se luovutettiin tiistaina 27.9. opetusministeri Li Anderssonille. Raportissa esitetään toimenpide-ehdotuksia, joilla varmistetaan lukio- ja ammatillisen koulutuksen saatavuus ja laatu myös tulevaisuudessa. Tavoitteena on myös varmistaa oppivelvollisten koulutuksen hyvä saavutettavuus ja laatu sekä vastata jatkuvan oppimisen tarpeisiin.

Toisen asteen koulutuksen kehittämishanke käynnistettiin syksyllä 2021. Hankkeen taustalla ovat erityisesti väestökehitys ja työelämän muutokset, jotka vaikuttavat toisen asteen koulutuksen tehtäviin ja muuttavat koulutuksen järjestämisen reunaehtoja. Oppimisen ja koulutuksen lisäksi ne vaikuttavat laadukkaan koulutuksen järjestämisen edellytyksiin sekä edellyttävät toimia koulutuksen saavutettavuuden varmistamiseksi. 

Toisen asteen koulutuksen kehittämishankkeen loppuraportissa esitetään kehittämistyön jatkamista keskeisiltä osiltaan hankekauden päättymisen jälkeen eri vaiheissa. Kehittämistoimilla vastataan nykyisiin haasteisiin pidemmällä aikavälillä.

-Työ laadukkaan ja saavutettavan toisen asteen koulutuksen eteen jatkuu. Yksi keskeinen kehittämiskohde on lukio- ja ammatillisen koulutuksen yhteistyö. Tämä raportti toimii työkaluna, jonka avulla toisen asteen koulutuksen laatua parannetaan entisestään, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Hankkeen loppuraportissa esitetään ehdotukset periaatteiksi, joilla ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen rahoitusta edelleen kehitettäisiin, ja joilla suunnattaisiin koulutuksen järjestämisen toiminnallista ja organisatorista uudistumista. Käytännössä muutos tarkoittaisi sitä, että ammatillisen koulutuksen järjestäjillä olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet suunnata toimintaansa alueen työmarkkinatilanteen tarpeisiin. 

Sekä lukiokoulutuksen että ammatillisen koulutuksen lupamenettelyä kehitettäisiin siten, että toiminnan uudistamista olisi helpompi tehdä paikallisesti ja tarpeeton byrokratia vähenisi. Jatkuvan oppimisen rahoituksen perusteita ammatillisessa koulutuksessa muutettaisiin vastaamaan työikäisen väestön tarpeita samalla yksinkertaistaen järjestelmää. 

Raportissa esitetään toimintaohjelmaa myös digitaalisten alustojen hyväksikäyttämiseksi yhteistyön ja saavutettavuuden tukemiseksi sekä ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen toiminnan ohjauksen uudistamiseksi ja keventämiseksi. 

Raportin mukaan tulevina vuosina tulee myös varautua väestörakenteen muutoksista johtuvaan lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjärakenteen ja toiminnan kehittämiseen.

- - - 
Osana kehittämishanketta opetus- ja kulttuuriministeriö teetti keväällä 2022 kyselyn lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen järjestäjille toisen asteen koulutuksen kehittämiseen liittyen. Vastauksia saatiin yhteensä yli 800.

Kehittämishankkeen yhteydessä on valmisteltu luonnos hallituksen esitykseksi ammatillisen koulutuksen sisältöjen kehittämiseksi, kaksoistutkinnon menettelyjen täsmentämiseksi ja oppivelvollisten koulutuksen rahoituksen kehittämiseksi ammatillisessa koulutuksessa.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Ville Heinonen (OKM), puh. 02953 30105