TALIS 2024 -tutkimus: Varhaiskasvatuksen henkilöstö kokee työnsä merkitykselliseksi, mutta resurssi- ja henkilöstöpula haastaa arkea
OECD:n tutkimuksessa suomalainen varhaiskasvatus erottuu aktiivisella perheiden kanssa tehtävällä yhteistyöllä. Suomessa viestitään ja järjestetään tapahtumia perheille enemmän kuin useimmissa muissa tutkimukseen osallistuneissa maissa. Suomessa varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstön ja johtajien stressitaso on muita osallistujamaita alempi. Henkilöstöpula on Suomessa keskeinen stressin aiheuttaja.
Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstön ja johtajien näkemykset ilmenevät OECD:n julkaisemasta TALIS Starting Strong 2024 -tutkimuksesta, johon Suomi osallistui ensimmäistä kertaa. Tutkimuksessa oli mukana 15 maata ja aluetta. Suomessa kyselyyn vastasi 1 389 henkilökunnan jäsentä ja 204 johtajaa.
Tutkimuksessa kerättiin tietoa muun muassa varhaiskasvatus- ja esiopetushenkilöstön käyttämistä opetus- ja oppimiskäytännöistä, ammatillisesta kehityksestä, työtyytyväisyydestä ja työilmapiiristä, varhaiskasvatus- ja esiopetusympäristön kehittämisestä sekä työperäisestä stressistä.
Tutkimuksen tulosten mukaan varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstö ja johtajat kokevat työnsä merkitykselliseksi ja he nauttivat työstään. Henkilöstö kokee saamansa koulutuksen monipuoliseksi ja yhteistyö kollegoiden kesken toimii hyvin. Henkilöstö pitää tärkeänä tehtävänään lasten yhteistyötaitojen kehittämistä. Onnistumista koetaan myös turvallisuuden tunteen luomisessa lapsille.
Suuri osa henkilöstöstä ja johtajista on hyvin tyytyväisiä työhönsä. Vertailumaista Tanskassa ja Ruotsissa työtyytyväisyys on kuitenkin Suomea korkeammalla tasolla.
Alle viidennes henkilöstöstä ja alle puolet johtajista on tyytyväisiä palkkaansa. Henkilöstö ja johtajat kokevat, että heidän työtänsä tulisi arvostaa yhteiskunnassa enemmän.
Noin puolet henkilöstöstä ja johtajista kokee paljon stressiä, jonka taustalla ovat muun muassa erityistä tukea tarvitsevien lasten tarpeet sekä henkilöstön poissaoloista johtuvat lisätyöt. Resurssipula näkyy myös avoimissa vastauksissa: yleisin toive päättäjille on pienemmät ryhmäkoot ja lisää aikuisia lapsiryhmiin, jotta työmäärä olisi hallittavissa ja lasten saama tuki riittävää.
- OECD:n kansainvälinen vertailuraportti
- OECD:n tiivistelmä Suomen tuloksista
- Tiivistelmä Suomen tuloksista suomeksi. Ruotsinkielinen tiivistelmä julkaistaan myöhemmin.
Näin TALIS-tuloksia julkaistaan
Suomi osallistui Teaching and Learning International Survey (TALIS 2024) -tutkimuksessa yläkoulun opettajiin ja rehtoreihin kohdistuvaan pääkyselyyn, jonka kansainväliset tulokset julkaistiin 7.10.2025.
Lisäksi Suomi osallistui ensimmäistä kertaa lisäosioon, jonka kohderyhmänä olivat varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstö sekä päiväkotien ja esiopetusta tarjoavien koulujen johtajat. Varhaiskasvatuksen kansainvälinen vertailuraportti julkaistiin 2.12.2025.
Ministeriö julkaisee viimeistään tammikuussa 2026 kansalliset raportit sekä yläkoulujen että varhaiskasvatuksen tutkimuksista.
TALIS-tuloksia käsitellään kansallisessa seminaarissa 20.1.2026 klo 12–16. Seminaarin tiedot ministeriön tapahtumakalenterissa.
OECD julkaisee myöhemmin temaattisia raportteja esimerkiksi kestävän kehityksen ja johtamisen näkökulmista.
Lisätietoja:
- opetusneuvos Kirsi Alila, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330 365
- opetusneuvos Marjo Vesalainen, opetus- ja kulttuuriministeriö, p. 0295 330 352
- erikoistutkija Matti Taajamo, Jyväskylän yliopisto, p. 040 805 4281