Sivistyksen suunta -kolumni
Taiteen ja kulttuurin edistäminen on entistäkin tärkeämpää vaikeina aikoina

Virkamiesten motivaatio työhönsä pohjautuu haluun muuttaa yhteiskuntaa paremmaksi, niin uskon. Aikaisemmin kehitystyötä on yleensä voitu tehdä lisäresurssein.

Nyt, taloudellisesti niukkana aikana, olemme joutuneet miettimään työtämme uudella tavalla. Lisärahoitusta ei ole ollut saatavilla – päinvastoin, olemme joutuneet leikkaamaan, tekemään aiempaa enemmän valintoja, supistamaan ja lakkauttamaan. Valintojen tai leikkausten tekeminen ei sinänsä ole uutta, sillä niitä on tehty aiemminkin.

Tälle ajalle on kuitenkin tyypillistä se, että raskas ja vaikea korona-aika painaa edelleen. Lisäksi maailmanpolitiikasta, ilmastonmuutoksesta, digitalisaatiosta ja tekoälyn kehittymisestä kumpuavat pelot ja huolet – tai vähintäänkin muutokset – vaikuttavat meihin voimakkaasti.

Hankalina julkisen talouden vuosina perspektiiviä voi antaa se, että yhden hallituskauden aikana ei ole koskaan voitu esimerkiksi kulttuuripolitiikassa edetä kaikissa muutosta tarvitsevissa asioissa. Toisaalta myös vaativina aikoina voidaan edetä monilla alueilla.

Epävarmuuden aikoina tarvitsemme yhteyttä toisiimme, ajatusten vaihtoa ja vaikeiden asioiden käsittelyä paitsi tiedon myös taiteen ja kulttuurin avulla. Tarvitsemme iloa, naurua, kauneutta ja hyvyyttä, uusia oivalluksia ja elämän keveyttä – sillä elämästä kuuluu myös nauttia!

Taiteen ja kulttuurin tarinat, jotka kumpuavat kokemuksistamme – elämästä ennen ja nyt – ovat ihmisinä kasvamisen kivijalkoja. Ne maadoittavat ja vahvistavat meitä kohtaamaan tulevaisuuden kaikkine ennakoitavine ja ennakoimattomine muutoksineen. Taiteen ja kulttuurin toimijat kulkevat usein etunojassa kohti tulevaisuutta ja käsittelevät asioita, joita me muut emme vielä näe. Samalla he rakentavat meille siltaa tulevaan.

Eräs positiivinen muutos, joka koskee sekä taidetta ja kulttuuria että uskonnollisia yhteisöjä, on ollut työlistalla jo vuosia, mutta on nyt edennyt harppauksin: henkisen kriisinkestävyyden ymmärtäminen olennaisena osana kokonaisturvallisuuttamme. Tämä ajattelutavan muutos näkyy muun muassa valtioneuvoston uudessa kokonaisturvallisuusstrategiassa, jossa nämä toimialat ovat vahvasti esillä. Sekä taiteen ja kulttuurin toimijat että uskonnolliset yhteisöt ovat kannattaneet roolinsa näkyväksi tekemistä myös tässä yhteydessä.

Sixten Korkman on kirjoittanut taiteen merkityksestä ja todennut muun muassa, että kirjallisuus on muuttanut maailmaa enemmän kuin tiede tai filosofia ja että kulttuuri on viime kädessä taloutta tärkeämpää, koska talous on välineellistä, mutta kulttuuri itseisarvoista. Hän on sanoittanut minusta erinomaisesti sen, mikä tuntuu usein unohtuvan, jos taidetta ja kulttuuria ajatellaan pelkästään menoeränä.

Toivoisin, että taide, kulttuuri ja luovat alat nähtäisiin nykyistä laajemmin sekä itseisarvoisina osina suomalaista yhteiskuntaa että osana kasvua ja hyvinvointia. Tällaisia mahdollisuuksia kyllä avautuu, vaikka tiedämmekin, että sekasortoisessa maailmantilanteessa on muitakin tarpeita.

Riitta Kaivosoja
ylijohtaja

Sivistyksen suunta -kolumnisarjassa opetus- ja kulttuuriministeriön johto ja asiantuntijat käsittelevät valmistelussa olevia asioita ja niiden taustoja.