Hyppää sisältöön

Työryhmä: Tapahtumilla kasvua, työpaikkoja ja kaivattuja lisäeuroja julkiseen talouteen

opetus- ja kulttuuriministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 15.3.2023 10.18
Tiedote
Julkaisun kansi

Tiede- ja kulttuuriministerin sekä työ- ja elinkeinoministerin asettama laajapohjainen työryhmä laati suurtapahtumastrategian tulevaksi kymmeneksi vuodeksi. Tapahtumissa on työryhmän mukaan merkittävää ja osin hyödyntämätöntä potentiaalia myös maamarkkinoinnin vahvistamisen ja matkailijoiden houkuttelemisen näkökulmasta. Työryhmä katsoo, että kasvun vauhdittamiseksi toimiin kannattaa ryhtyä jo tulevissa hallitusohjelmaneuvotteluissa.

Suurtapahtumastrategiaa laatineen työryhmän esityksissä korostuu tapahtuma-alan kansantaloudellinen merkitys. Tapahtumat tuottavat kasvua ja työpaikkoja palvelusektorille sekä lisäävät euroja julkiseen talouteen. Työryhmä nostaa esille 2019 vuonna tehdyn tutkimuksen, jossa toimialan kooksi arvioidaan 2350 miljoonaa euroa. Arvioiden mukaan tapahtumat jättävät aluetalouksiin 3-6 kertaisen ja yksittäisissä tapauksissa jopa kymmenkertaisen summan järjestämiskustannuksiin nähden.

- Merkittävien talousvaikutusten lisäksi tapahtumilla on isoja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Niihin osallistuminen lisää suomalaisten kokemaa yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä ja hyvinvointia. Talouden kasvuun ja aineettoman hyvinvoinnin lisäämiseen kannattaa panostaa aina, julkisen talouden suhdanteesta riippumatta, työryhmän puheenjohtaja, valtiosihteeri Tuomo Puumala toteaa.

Työryhmä esittää, että tapahtumien potentiaaliin tartutaan muun muassa organisoimalla poikkihallinnollinen yhteistyö tavoitteellisesti, lisäämällä yhteistyötä toimijoiden välille, poistamalla kasvun esteitä ja vahvistamalla tapahtuma-alan osaamista monipuolisesti.

Työryhmän näkemyksen mukaan tapahtuma-ala ja tapahtumat hyötyisivät uudesta poikkihallinnollisesta toimielimestä, jonka tehtävänä olisi kehittää alan toimintaedellytyksiä ja tapahtumien vaikuttavuuden mittaamista. Sen tehtävänä olisi myös koordinoida uusien suurtapahtumien houkuttelua Suomeen.

Työryhmän mielestä tulisi selvittää, onko mahdollista luoda uusi kannustin tapahtumien järjestämiselle. Mallia voisi ottaa audiovisuaalisen alan tuotantokannustimesta.
Työryhmä haluaa vahvistaa olemassa olevia kotimaisia tapahtumia sekä samanaikaisesti tukea uusien kehittymistä. Lisäksi ulkomaisten tapahtumien houkuttelemiseksi Suomeen tarvitaan lisäpanoksia.

Työryhmä esittää strategiassa toimenpiteitä yhteistyön kehittämiseen, rahoitukseen, kasvun vauhdittamiseen sekä työvoimaan, osaamiseen, koulutukseen ja tapahtumien infrastruktuuriin liittyen.

Kasvun vauhdittamiseksi työryhmä esittää lisäksi toimia, jotka parantavat alan tunnistamista lainsäädännössä sekä tapahtumaviennin vahvistamista.

- Nyt meillä on kauan kaivattu suurtapahtumastrategia ja se ylittää erinomaisella tavalla hallinnon rajat. On tärkeää, että mukana on tapahtumien laaja kirjo ja tarkastelua on tehty OKM:n ja TEM:in yhteistyönä. Tämä strategia uuden hallituksen kannattaa laittaa toimeen, sanoo ministeri Petri Honkonen.

- Tapahtuma-alalle on tyypillistä eri toimialoilla toimivien pienten ja suurten yritysten muodostamien verkostojen saumaton yhteistyö. Tapahtuma-alan kehittämisessä on kuitenkin edelleen kiinnitettävä huomiota yrittäjyyden ja yritystoiminnan näkökulmaan. Kasvun mahdollistamiseksi voitaisiin myös luoda nykyistä joustavampia rahoitus-, kumppanuus- ja kannustinmalleja, jotka mahdollistavat jatkuvasti kiihtyvässä kansainvälisessä kilpailussa menestymisen, sanoo ministeri Mika Lintilä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö asettivat elokuussa 2022 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus suurtapahtumastrategiaksi. Työryhmän kokoonpanosta ja tehtävästä tarkemmin Hankeikkunassa. 

Suurtapahtumastrategia 2023 – 2033. Elävä ja kansainvälisesti kiinnostava suurtapahtumien Suomi

Lisätietoja: valtiosihteeri Tuomo Puumala, p. 0295 161 002

Aiheeseen liittyvää

Ehdotus suurtapahtumastrategiaksi valmisteilla (Uutinen OKM ja TEM 22.8.2022) 
 

Kulttuuri Liikunta Mika Lintilä Petri Honkonen