Hyppää sisältöön

Seurantaloille korona-avustuksina yli 2 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 16.12.2021 15.15
Tiedote
Hailuodon Nuorisoseurantalo. Kuva: Tuomas Uusheimo / Kotiseutuliitto

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt seurantaloa ylläpitäville yhteisöille yhteensä 2 150 000 euroa seurantalojen ylläpitokustannusten kattamiseen ns. korona-avustuksina. Avustuksilla halutaan tukea seurantaloja ylläpitävien yhteisöjen toimintaedellytyksiä ja toiminnan jatkuvuutta. Avustus on tarkoitettu talojen ylläpitokustannusten kattamiseen.

Avustusta voidaan käyttää rakennusten ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin, joita ovat mm. sähkö-, lämmitys- ja vesimaksut, tietoliikennemaksut, vakuutukset, kiinteistöverot, kiinteistöhuollon maksut ja palkkamenot, välttämättömät huoltokorjaukset sekä mahdolliset muut rakennuksen käyttökunnossa pitämiseen liittyvät menot.

- Seurantalojen merkitys kulttuurin ja kansalaistoiminnan tiloina sekä yhteisöllisyyden rakentajina on suuri. Koronarajoitusten myötä monella yhdistyksellä on ollut vaikeaa selvitä talon pakollisista menoista, kun tiloja ei ole voitu käyttää ja tuloja ei ole saatu. Seurantalojen korona-avustukset kohdistuvat tähän tarpeeseen, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen.

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 667. Avustusta myönnettiin 637 hakijalle. Opetus- ja kulttuuriministeriö sai avustushakemuksista lausunnon Suomen Kotiseutuliitolta.

Aiemmin seurantaloille on myönnetty korona-avustuksia joulukuussa 2020 yhteensä 2,3 miljoonaa euroa.

Lisätietoja avustuksesta ja myönnetyt avustukset

Lisätietoja: asiantuntija Sanna Käyhkö, p. 0295 330 111
 

Antti Kurvinen Kulttuuri