Hyppää sisältöön

Saamelaisalueen koulutuskeskus julkaisee koulutusmateriaalia aineettomista oikeuksista

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.3.2023 12.04
Uutinen

Saamelaisalueen koulutuskeskus (SOGSAKK) julkaisee koulutusmateriaalia saamelaiseen kulttuuriperintöön liittyvistä aineettomista oikeuksista (IP-oikeudet). Näitä ovat esim. tekijänoikeus ja tavaramerkit.

Koulutusmateriaali julkaistaan kuluvan kevään aikana digitaalisena Saamelaisalueen koulutuskeskuksen verkkosivuilla ja painettuna kuudella kielellä: koltansaameksi, inarinsaameksi, pohjoissaameksi, ruotsiksi, englanniksi ja suomeksi. 

Koulutusmateriaali tukee niin IP-asiantuntijoiden kuin saamelaistaiteilijoiden, ennen kaikkea nuorten tekijöiden, sekä kaikkien perinteisistä elinkeinoista kiinnostuneiden henkilöiden koulutusta.

- IP-oikeuksien huomioon ottaminen ja niiden tiedostaminen saamelaiskulttuurin osalta on ollut tähän saakka vaatimattomasti huomioituna niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Nyt julkaistava koulutusmateriaali on iso harppaus eteenpäin tietoisuuden jakamisessa, kertoo taideteollisuusalan lehtori ja väitöstutkija Pasi Jaakonaho Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta. 

- Koulutusmateriaali edistää merkittävällä tavalla erityisesti rajat ylittävää vuoropuhelua saamelaisten oikeuksien edistämiseksi. Materiaalin julkaiseminen saamelaisten huippukokouksessa Sámi Summitissa Brysselissä tuo hienosti kaivattua huomiota tälle asialle, toteaa hallitusneuvos Anna Vuopala opetus- ja kulttuuriministeriöstä. 

Pohjoisen alueen alkuperäiskansojen kulttuuria koskevat aineettomat oikeudet (IP) IBA-hanke toteutettiin vuoden 2022 aikana. Koulutusmateriaalin laativat aineettomien oikeuksien asiantuntija, OTT, VTM Tuomas Mattila sekä Saamelaisalueen koulutuskeskuksen lehtori, väitöskirjatutkija Pasi Jaakonaho.

Hankkeen toteuttajana toimii Saamelaisalueen koulutuskeskus (SAKK) ja rahoittavana vastuuministeriönä opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM). Hankkeen ohjausryhmässä oli lisäksi edustus Suomen Saamelaiskäräjiltä ja Sámi duodji ry:ltä.  

Koulutusmateriaali tulee saataviin kuudella eri kielellä. Osa kieliversioista valmistuu kevään 2023 aikana.

Lisätietoja: 

  • taideteollisuusalan lehtori ja väitöstutkija Pasi Jaakonaho, Saamelaisalueen Koulutuskeskus (SAKK), [email protected] 
  • hallitusneuvos Anna Vuopala, opetus- ja kulttuuriministeriö, [email protected]