Hyppää sisältöön

Pohjoismaiden ja Baltian maiden urheiluministerit koolla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 8.2.2023 15.16
Uutinen
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen.

Pohjoismaiden ja Baltian maiden urheiluministerit tai sijaisensa keskustelivat venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden asemasta kansainvälisessä urheilussa tiistaina 7. helmikuuta. Kokous järjestettiin tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkosen aloitteesta.

Ministerit pohjustivat kokouksessaan Britannian perjantaiksi 10. helmikuuta koolle kutsumaa kokousta, jossa keskustellaan mahdollisesta yhteisestä kannasta koskien venäläisten ja valkovenäläisten osallistumista kansainvälisiin kilpailuihin. 

- Kutsuin kollegani koolle, jotta voimme tehdä yhdessä kaikkemme sen eteen, ettei venäläisiä ja valkovenäläisiä nähdä kansainvälisillä urheiluareenoilla ennen kuin rauha on laskeutunut Ukrainaan, urheilusta vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen toteaa.

Aiemmin ministerit ovat allekirjoittaneet kolme kannanottoa koskien Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksia kansainväliseen urheiluun. Kannanotoissa ministerit ovat kehottaneet kaikkia kansainvälisiä lajiliittoja siirtämään tai perumaan Venäjälle tai Valko-Venäjälle suunnitellut urheilutapahtumansa. Kansainvälisiä urheiluliittoja ja urheilutapahtumien järjestäjiä kehotettiin olemaan kutsumatta tai sallimatta venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden ja toimihenkilöiden osallistumista kansainvälisiin kilpailuihin.

Lue aiemmat uutiset aiheesta: 
EU:n urheiluministerit tuomitsevat Venäjän aggression Ukrainaa vastaan

Urheiluministerikokous: Venäjä ja Valko-Venäjä erotettava kansainvälisistä lajiliitoista

37 maan urheiluministerit julkilausumassaan: Venäjä ja Valko-Venäjä suljettava kansainvälisestä urheilutoiminnasta

Lisätietoja: erityisavustaja Antti Varis, p. 0295 330195, [email protected]