Hyppää sisältöön

Opinnoista ja tutkinnoista kerättäviä rekisteritietoja laajennetaan kattamaan uusia opintoja

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 19.9.2022 19.03
Tiedote

Opinnoista ja tutkinnoista kerättäviä tietoja on tarkoitus laajentaa koskemaan kattavammin julkisesti rahoitettua koulutusta. Muutos helpottaisi osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Myös viranomaiset saisivat jatkossa tarvitsemansa tiedot uudesta rekisteristä.

Uusia rekisteriin tallennettavia tietoja olisivat Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) rahoittamat koulutukset. Palvelukeskus rahoittaa julkisesti tuettua koulutustarjontaa täydentävää koulutusta, joka on suunnattu työssä tai työvoiman ulkopuolella oleville.

Koski-tietovarannon kautta tietoja voi käyttää esimerkiksi työhön tai koulutukseen hakeuduttaessa tai opintojen aikaisten etuuksien saamiseksi. Viranomaiset saisivat tarvitsemansa tiedot esimerkiksi tilastointiin ja päätöksentekoon.

Koulutuksen järjestäjälle tulisi lain myötä velvollisuus tallentaa palvelukeskuksen rahoittaman muun kuin säännellyn koulutuksen eli esimerkiksi lyhytkestoisten räätälöityjen kurssien tiedot rekisteriin. Myös vapaan sivistystyön oppilaitoksille, kuten esimerkiksi kansalaisopistoille tai kansanopistoille, esitetään jatkossa velvollisuutta tallentaa tiedot palvelukeskuksen rahoittamista opinnoista.  Säännellyn koulutuksen tiedot korkeakoulut ja ammatillisen koulutuksen järjestäjät tallentavat jatkossakin Virta- ja Koski-tietovarantoihin.

Myös taiteen perusopetuksessa suoritetut opinnot olisi jatkossa mahdollista tallentaa tietovarantoon. Tietojen tallentamisesta päättäisi koulutuksen järjestäjä ja tallentaminen edellyttäisi oppilaan suostumusta. Tallennettavan koulutuksen laajuus määriteltäisiin opintopisteinä. 

Hallitus antoi lakiesityksensä vuoden 2023 talousarvioesityksen yhteydessä. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annettua lakia sekä taiteen perusopetuksesta annettua lakia. Lakimuutokset tulisivat voimaan vuoden 2023 alusta. Uudistus liittyy hallitusohjelman tavoitteeseen tehdä eri tavoin hankittu osaaminen paremmin näkyväksi työelämässä ja koulutusjärjestelmässä.

Lisätietoja:
hallitusneuvos Sami Aalto, puh. 0295 330 366 (jatkuva oppiminen)
hallitusneuvos Hanna Kiiskinen, puh. 0295 330 086 (taiteen perusopetus)