Hyppää sisältöön

Lasten ja nuorten digitaalisten taitojen kehittämiseen haettavissa 10 miljoonaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 25.4.2022 14.48
Tiedote
Lapset lukemassa

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut kaksi valtionavustushakua lasten ja nuorten digitaalisten taitojen kehittämiseen. Toinen avustuksista on suunnattu varhaiskasvatuksessa olevien lasten digitaalisiin taitoihin liittyvän hyvän pedagogisen toiminnan kehittämiseen, toinen esi- ja perusopetuksessa olevien oppilaiden digitaalisten taitojen kehittämiseen. Hakuaika päättyy 27.5.2022.

Avustusta on haettavissa vuosille 2022-2023 yhteensä 10 miljoonaa euroa, josta enintään 5 miljoona euroa esi- ja perusopetukseen ja enintään 5 miljoona euroa varhaiskasvatukseen.

Avustukset liittyvät Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmaan, joka julkaistiin osana hallitusohjelman Oikeus Oppia -ohjelmaa vuonna 2020. Sen tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten medialukutaitoa, tieto- ja viestintäteknologista (tvt) osaamista sekä ohjelmointiosaamista ja siihen liittyvän opetuksen yhdenvertaista toteutumista koko maan alueella.

- Yhteiskunnan eriarvoistuminen näkyy myös lasten digitaidoissa ja digitaalisten taitojen oppiminen on tasa-arvokysymys. Kasvavan informaatiotulvan ja -vaikuttamisen aikana vaaditaan hyvää medialukutaitoa ja digitaitoja jo pienestä pitäen, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Esi- ja perusopetuksessa erityisavustuksen tavoitteena on edesauttaa oppilaiden yhdenvertaista digitaalisten taitojen kehittymistä Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmassa luotujen osaamisen kuvausten mukaisesti. Varhaiskasvatuksessa valtionavustus on tarkoitettu medialuku- ja tvt-taitoihin sekä ohjelmointiosaamiseen liittyvän hyvän pedagogisen toiminnan kehittämiseen Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmassa tehtyjen kuvausten mukaisesti (kts. www.uudetlukutaidot.fi).

Avustuskohteet

Avustuksia myönnettäessä etusijalla ovat hankkeet, joissa on huomioitu kaikkien kolmen osaamisen kehittäminen: medialukutaidot, tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen sekä ohjelmointiosaaminen.

Varhaiskasvatuksen avustuksia voidaan käyttää paikallisiin ja päiväkotiryhmiin keskittyviin hankkeisiin, joiden keskeisenä toimenpiteenä on edesauttaa Uudet lukutaidot -kuvausten mukaisen toiminnan sisällyttämistä varhaiskasvatustoimintaan pedagogisesti tarkoituksenmukaisella tavalla.

Esi- ja perusopetuksen avustuksia myönnettäessä etusijalla ovat hankkeet, joiden toimenpiteet keskittyvät ensisijaisesti edistämään Uudet lukutaidot –kuvausten mukaisen toiminnan sisällyttämistä osaksi paikallisen opetussuunnitelman ja tuntijaon mukaista opetusta opetusryhmissä.

Avustusta voidaan käyttää varhaiskasvatus- ja opetushenkilöstön palkkaukseen liittyviin kuluihin sekä pienimuotoisiin ja välttämättömiin matkustus- ja koulutuskuluihin sekä välineistö- tai materiaalihankintoihin.

Hakuaika avustuksiin päättyy 27.5.2022. Päätökset pyritään tekemään kesäkuussa 2022.

Varhaiskasvatuksen avustus
Esi- ja perusopetuksen avustus

Lisätietoja:

  • Kehittämispäällikkö Tero Huttunen, puh. 02953 30219
  • Projektisihteeri Aili Tervonen, puh. 02953 30216
     
Koulutus Li Andersson Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus