EU-konferenssin aiheena lasten ja nuorten turvallinen urheilu
Urheilun asiantuntijakonferenssissa keskustellaan lasten ja nuorten turvallisesta liikunnasta ja urheilusta. Konferenssi kokoaa yhteen noin 120 urheilualan ammattilaista, vaikuttajaa ja päättäjää Hanasaaren kulttuurikeskukseen 24. syyskuuta.
Kuinka taata mahdollisimman monelle lapselle turvallinen ympäristö liikkua ja harrastaa urheilua? Millaisia riskejä liittyy lasten ja nuorten urheiluun? Mitä konkreettisia keinoja urheilupolitiikalla ja erilaisilla urheilutoimijoilla on käytössään turvallisemman urheilun saavuttamiseksi?
Urheilun lukuisista kiistattomista hyödyistä huolimatta lapset ja nuoret kohtaavat urheillessa myös erilaisia riskejä. Ne voivat olla esimerkiksi fyysistä tai henkistä ylikuormittumista tai vaikkapa altistumista kiusaamiselle tai seksuaaliselle häirinnälle.
Konferenssin tavoitteena on vertailla eri maiden käytäntöjä sekä löytää keinoja mm. henkisen stressin sekä fyysisten vammojen ehkäisyyn. Konferenssissa keskustellaan myös lasten oikeuksista, urheilujärjestöjen ja valmentajien vastuista, hyvästä hallintotavasta sekä väärinkäytösten ja häirinnän torjunnasta.
Lasten ja nuorten turvallisen urheilun edistämisestä puhuvat mm. kansainvälisen olympiakomitean Susan Greinig ja UEFA:n Iris Hugo-Bouvier, valmentaja Jani Westerlund sekä tutkijat Sami Kokko (JYO) ja Aurelie van Hoye. Lisäksi konferenssissa esitellään joitakin onnistuneita kansainvälisiä aiheeseen liittyviä EU-hankkeita.
Konferenssin avaavat tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen ja komissaari Tibor Navracsics.
Ministeri Kososen mukaan konferenssin aihe on yksi keskeisimmistä Suomen kansallisessa ja kansainvälisessä urheilupolitiikassa. ”Jokaisella lapsella ja nuorella on oltava oikeus liikkua ja urheilla turvallisessa ja luotettavassa ympäristössä. Lasten ja nuorten tuvallinen ympäristö urheilussa on yksi EU-puheenjohtajuuskautemme prioriteeteista urheilun alalla.”
Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Mikko Missi, p. 0295 330 028
Urheilun asiantuntijakonferenssi
Twitter: #BeActive #SportsConf #EU2019FI
Euroopan urheiluviikko
Samassa yhteydessä Suomi isännöi yhdessä Euroopan komission kanssa Euroopan urheiluviikon virallisia avajaisia 23.9.2019. Avajaiset ovat School Action Dayn yhteydessä. Tapahtuma on noin 10 000 koululaiselle järjestettävä liikuntapäivä.
Euroopan urheiluviikko 23. - 30.9. on Euroopan komission aloite liikunnan lisäämiseksi Euroopassa. Suomessa järjestetään yli 20 alueellista tapahtumaa, joissa liikkuu yli 80 000 lasta ja nuorta. Suomessa Euroopan urheiluviikkoa koordinoi Opetushallitus. Euroopan urheiluviikon virallisia avajaisia vietetään 23.9. Espoossa, School Action Day -tapahtuman yhteydessä.