STM pyytää lausuntoja opintotuen muutoksenhakulautakunnan siirtämisestä osaksi sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaa
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jonka mukaan opintotuen muutoksenhakulautakunta yhdistettäisiin sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Lautakuntien yhdistämisen myötä opintoetuuksien muutoksenhaku siirtyisi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Lausuntoja voi antaa 13.6.2025 saakka.
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan toimiala laajentuisi lautakuntien yhdistyessä, minkä takia lautakunnan sivutoimisten puheenjohtajien, jäsenten sekä ylijohtajan ja johtajien tulisi jatkossa olla perehtyneitä sosiaalivakuutus- ja toimeentuloturva-asioihin.
Esitysluonnoksen mukaan sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnassa työttömyysturvan osalta käsiteltävät lainvoimaisten päätösten poistoasiat ratkaistaisiin kolmen henkilön ratkaisukokoonpanossa nykyisen viiden henkilön ratkaisukokoonpanon sijaan.
Esitysluonnoksessa ehdotetaan myös, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain voimassaoloa jatkettaisiin vuoden 2026 loppuun.
Lisäksi sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnasta annettuun lakiin ja koulumatkatukilakiin ehdotetaan teknisluonteisia muutoksia.
Ehdotetut muutokset kohdistuisivat sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnasta annettuun lakiin, opintotukilakiin, koulumatkatukilakiin, opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastoista annettuun lakiin sekä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annettua lakiin. Samalla kumottaisiin laki opintotuen muutoksenhakulautakunnasta.
Esitettyjen muutosten tavoitteena on tehostaa muutoksenhakulautakuntien toimintaa, lisätä avoimuutta, vahvistaa opintoetuuksien muutoksenhakumenettelyn yhdenmukaisuutta tiedonhallintaa koskevan lainsäädännön kanssa sekä selkeyttää muutoksenhakulautakuntia koskevaa lainsäädäntöä.
Esitysluonnos on osa pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaa ja OKM:n virastorakenneuudistusta. Esitys liittyy vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2026.
Lisätietoja:
Hallitussihteeri Katariina Pursimo, p. 0295 163 372, [email protected]