Neuroteknologian etiikka -seminaari
Tiistai 12.5.2026 klo 13.00 – 15.45
opetus- ja kulttuuriministeriö sosiaali- ja terveysministeriö
Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE sekä Suomen Unesco-toimikunta järjestivät 12.5.2026 seminaarin, jossa tarkasteltiin YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco marraskuussa 2025 hyväksymää neuroteknologian etiikkaa koskevaa kansainvälistä suositusta.
Suositus on ensimmäinen globaali instrumentti lajissaan ja jatkumoa Unescon pitkäaikaiselle työlle tieteen ja teknologian etiikan edistämiseksi. Suositus kattaa useita temaattisia alueita, kuten neuroteknologian ihmisoikeusperustaisuus, teknologian käytön oikeudenmukaisuus, tiedonhallinta sekä työelämän, markkinatalouden ja koulutuksen ulottuvuuksia.
Puhujina seminaarissa oli useita suomalaisia asiantuntijoita.
Seminaarissa korostui suosituksen globaali merkitys. Vaikka neuroteknologiaan liittyviä kysymyksiä säännellään jo useiden olemassa olevien säädösten kautta eri maissa joko kansallisesti tai alueellisesti, kuten EU:n puitteissa, suosituksen keskeinen arvo liittyy sen tarjoamiin kansainvälisiin eettisiin periaatteisiin. Ne ohjaavat ja auttavat jäsenvaltioita huomioimaan neuroteknologian kehitykseen liittyvät ihmisoikeus- ja turvallisuuskysymykset myös sellaisissa toimintaympäristöissä, joissa erityissääntelyä ei vielä välttämättä ole.
Suosituksen yhtenä lähtökohtana on, että eettiset kysymykset tulee huomioida neuroteknologian koko elinkaaren ajan, toisin sanoen alkaen teknologian tutkimuksesta ja kehittämisestä aina käyttöönottoon ja valvontaan saakka.
Huomionarvoista on lisäksi, että neuroteknologian kehitys ei edellytä uusien ihmisoikeuksien luomista, sillä nykyinen ihmisoikeuskehikko kattaa esimerkiksi yksityisyyden suojan, ihmisarvon, itsemääräämisoikeuden, yhdenvertaisuuden sekä ajatuksen vapauden. Suosituksen lähtökohtana onkin näiden olemassa olevien oikeuksien suojeleminen ja noudattaminen nopeasti kehittyvän teknologian ympäristössä.
Tarkemmin tietoa sisällöistä on puheenvuoroissa ja esityksissä alla.
Ohjelma
12.30 Rekisteröityminen
13.00 Avauspuheenvuorot
YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco tieteen ja teknologian etiikan edistäjänä / Kansliapäällikkö Heidi Backman, opetus- ja kulttuuriministeriö
Neuroteknologia sosiaali- ja terveysalalla: Lääketieteelliset mahdollisuudet ja mielen yksityisyyden turvaaminen / Johtaja Tuula Helander, sosiaali- ja terveysministeriö
Alustukset
13:25 Neuroteknologian etiikkaa koskevan suosituksen esittely /
Neuvotteleva virkamies, pääsihteeri Maija Miettinen, sosiaali- ja terveysministeriö, Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE
13:45 Suosituksen merkitys tutkimusyhteisölle /
Kuvantamisneurotieteen professori Riitta Salmelin, Aalto yliopisto
14:00 Suosituksen suhde muuhun kansainväliseen sääntelyyn - perus- ja ihmisoikeusnäkökulma / Lainsäädäntöneuvos Krista Oinonen, ulkoministeriö
14.15 Kahvitauko
14:35 Suosituksen merkitys teknologiateollisuudelle /
Johtava rahoitusasiantuntija Renne Kaseva, Business Finland
14:50 Lapset ja nuoret erityisryhmänä /
Erityisasiantuntija Laura Ortju, Opetushallitus
15.05 Tutkimusturvallisuus (datan omistajuus ja käyttö) /
Opetusneuvos Sami Niinimäki, opetus- ja kulttuuriministeriö
15.20 Keskustelu
15:45 Tilaisuuden päätös
Tapahtuman moderaattori Neuvotteleva virkamies Hannu Vainonen, opetus- ja kulttuuriministeriö
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen on päättynyt.
Tapahtumalinkki etäosallistujille https://youtu.be/XQ4EY2R0dR0
Lisätietoja ja tausta-aineistoja
- Unescon suositus neuroteknologian etiikasta (englanniksi)
- Suosituksen tiivistelmä suomeksi (epävirallinen käännös)
- Tietoa tieteen ja teknologian etiikasta Unescon sivuilla
- Tietoa neuroteknologian etiikasta Unescon sivuilla
- Iso-Britannian, Kanadan ja Saksan Unesco-toimikuntien tuottama esite suosituksesta
Tapahtuman yhteyshenkilöt
Tiina Joutsenvaara tiina.joutsenvaara(at)gov.fi
Hannu Vainonen hannu.vainonen(at)gov.fi