Ammattikorkeakouluille 3 miljoonaa tuloksellisuusrahaa
opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 11.8.2010 12.35
Tyyppi:Tiedote
-
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt ammattikorkeakouluille 3 miljoonaa euroa tuloksellisuusrahaa. Tuloksellisuusraha myönnettiin vuoden 2009 toiminnan perusteella. Puolet tuloksellisuusrahoista jaettiin korkeakoulujen arviointineuvoston valitsemille koulutuksen laatuyksiköille ja toinen puolikas ministeriön tuloksellisuusmittareiden perusteella.
Ammattikorkeakouluille tuloksellisuuden perusteella myönnettävät määrärahat:
Tuloksellisuusrahoissa on käytetty jakoperusteena seuraavia mittareita: korkeakoulurakenne, opiskelijarekrytointi, opintoprosessin laatu ja tehokkuus, kansainvälistyminen, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä aluevaikuttavuus ja työelämäyhteistyö. Tuloksellisuutta on arvioitu mittarista riippuen joko suhteessa muihin ammattikorkeakouluihin tai ammattikorkeakoulun omaan aikaisempaan kehitykseen verrattuna.
Korkeakoulurakenne:
Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Lahden ammattikorkeakoulu
Molemmille myönnetään 110 000 euroa.
Opiskelijarekrytointi:
Kajaanin ammattikorkeakoulu
Yrkeshögskolan Novia
Molemmille myönnetään 75 000 euroa.
Opintoprosessin laatu ja tehokkuus:
Saimaan ammattikorkeakoulu
Mikkelin ammattikorkeakoulu
Molemmille myönnetään 150 000 euroa.
Kansainvälistyminen:
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Saimaan ammattikorkeakoulu
Molemmille myönnetään 110 000 euroa.
Tutkimus- ja kehittämistoiminta:
Laurea ammattikorkeakoulu
Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu
Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu
Kaikille myönnetään 100 000 euroa.
Aluevaikuttavuus ja työelämäyhteistyö:
Mikkelin ammattikorkeakoulu
Myönnetään 300 000 euroa.
Tuloksellisuusrahat koulutuksen laatuyksiköille:
Ammattikorkeakoulujen koulutuksen laatuyksiköt on valittu Korkeakoulujen arviointineuvoston opetus- ja kulttuuriministeriölle tekemän esityksen mukaisesti. Tuloksellisuusrahat on jaettu painottaen kokoaikaisten tutkinto-opiskelijoiden opiskelijamäärää. Korkeakoulujen arviointineuvosto valitsee koulutuksen laatuyksiköt kolmen vuoden välein. Tuloksellisuusrahaa ammattikorkeakouluille on myönnetty vuodesta 1994 alkaen.
Arcada-Nylands svenska yrkeshögskolan, Arcada patient safety and learning center, 70 000 euroa
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Tabusta seksuaalisuuden asiantuntijaosaamiseen, 200 000 euroa
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Oppimisen ja osaamisen tuottamisen ekosysteemi, 130 000 euroa
Lahden ammattikorkeakoulu, Muotoiluinstituutti, 160 000 euroa
Laurea-ammattikorkeakoulu, Oppimisen integroitu opiskelijakeskeinen t&k-työ, 250 000 euroa
Mikkelin ammattikorkeakoulu, kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma, Nuorisoalan kehittäjä, 150 000 euroa
Savonia-ammattikorkeakoulu, "Unelmasta totta - tuotekehittämisen ja projektoidun oppimisen avulla insinööriksi", kone- ja tuotantotekniikka, (Kuopio), 220 000 euroa
Tampereen ammattikorkeakoulu, nuorten liiketalouden koulutusohjelma, 310 000 euroa
---
Lisätietoja: Ylitarkastaja Kaisu-Maria Piiroinen, puh. (09) 160 77303