Hyppää sisältöön

Yli 240 000 euroa avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittämiseen vuodelle 2023

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.11.2022 10.31
Uutinen

Opetusministeri Li Andersson on myöntänyt 241 160 euroa kahdeksalle varhaiskasvatuksen järjestäjälle valtionavustusta avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittämiseen. Avustuksen tavoitteena on kehittää avoimen varhaiskasvatuksen toimintakäytäntöjä sekä sen saatavuutta kunnissa.

Varhaiskasvatuslaki ja Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat avoimen varhaiskasvatustoiminnan toteuttamista, mutta paikallisella tasolla käytännön toiminnassa on suurta vaihtelevuutta. 

Avustusta voidaan käyttää kunnassa toimivan koordinaattorin palkkaamiseen. Palkattavan koordinaattorin tehtäviin kuuluu selvittää avoimen varhaiskasvatustoiminnan järjestämisen paikallisia tarpeita. Koordinaattorin tehtäviin kuuluu myös avoimen varhaiskasvatustoiminnan kehittämissuunnitelman laatiminen sekä kehittämistoiminnan käynnistäminen ja koordinoiminen.

Myönnetyt avustukset

Lisätietoja:

  • Opetusneuvos Tarja Kahiluoto, 0295 330386
  • Projektisihteeri Aili Tervonen, 0295 330216
     
Koulutus Varhaiskasvatus