Hyppää sisältöön

Varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmän käyttöönoton tueksi haettavissa kolme miljoonaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 22.9.2022 13.58
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut valtionavustushaun varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmä Valssin käyttöönoton tukemiseksi vuosille 2023-2024

Valssi on varhaiskasvatuksen digitaalinen laadunarviointijärjestelmä, jonka avulla kerätään itsearviointiin perustuvaa tietoa varhaiskasvatuksen kehittämisen tueksi niin paikallisella kuin kansallisella tasolla. 

Uusi arviointijärjestelmä toteutetaan opetus- ja kulttuuriministeriön ja Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) yhteistyönä osana Oikeus oppia –ohjelmaa. Järjestelmä valmistuu vuonna 2023.

Avustuksen tarkoituksena on tukea varhaiskasvatustoimijoita Valssin käyttöönotossa sekä kansallisesti yhtenäisten laatukriteerien jalkauttamista osaksi toimijoiden omaa laatutyötä.

- Laadunarviointi on keskeistä, jotta varhaiskasvatusta voidaan kehittää entistä tavoitteellisemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi. Tavoitteenamme on saada yhä kattavampi tilannekuva varhaiskasvatuksen laadusta, jotta voimme varmistaa sen, että jokainen lapsi saa laadukasta varhaiskasvatusta, opetusministeri Li Andersson sanoo.

Avustusta on haettavissa 3 miljoonaa käytettäväksi 1.1.2023- 30.6.2024. 

Varhaiskasvatuksen osalta haku koskee kuntia ja kuntayhtymiä, jotka järjestävät varhaiskasvatusta. Kunnat voivat sisällyttää yksityiset varhaiskasvatuksen palveluntuottajat hakemukseensa.

Hakuaika päättyy 27.10.2022. Päätökset pyritään tekemään marraskuussa 2022.

Lisätietoja
Kaisa Kotomäki, erityisasiantuntija, puh. 0295 330 315
Kirsi Alila, opetusneuvos, puh. 0295 330 365

Li Andersson Marinin hallitus Varhaiskasvatus