Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto tšekkikääntäjä Vladimír Piskorille

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.9.2012 12.00
Tyyppi:Tiedote -

Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto myönnetään tänään t?ekkikääntäjä Vladimír Pisko?ille. Hän on kääntänyt t?ekin kielelle lähes 30 nimekettä suomalaista kaunokirjallisuutta ja lisäksi parikymmentä teosta venäjästä ja englannista.

Pisko?in käännöslistalla on erityisesti suomalaisen nykykirjallisuuden keskeisiä nimiä, kuten Kristina Carlson, Kari Hotakainen, Leena Krohn, Rosa Liksom, Maria Peura, Asko Sahlberg, Juha Seppälä ja Petri Tamminen.

?Esimerkiksi Kari Hotakaisen kirjat ovat olleet minulle erityisen merkittäviä. Se johtuu Karin tyylistä, kirjoittamistavasta ja hänen keksimistään aiheista. Jos minä olisin kirjailija – ja tunnustan joskus haaveilevani siitä – haluaisin osata kirjoittaa juuri kuin hän. Myös Kristina Carlsonin teos Herra Darwinin puutarhuri on ollut upea elämys lukijana ja kääntäjänä vielä upeampi! Se on minusta kaunokirjallisuutta puhtaimmassa muodossaan?, sanoo Pisko?.

Parhaillaan työn alla on muun muassa Hotakaisen Jumalan sana, Leena Landerin Käsky ja tulevaisuudessa myös kuunnelma- ja näytelmäkäännöksiä.

Vuodesta 1992 suomalaista kirjallisuutta kääntänyt Pisko? on palkittu aiemmin T?ekin kääntäjäliiton erityispalkinnolla Asko Sahlbergin Höyhen-romaanin käännöksestä vuonna 2006.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon tänä vuonna 38. kerran. Veikkausvoittovaroista myönnettävä palkinto on suuruudeltaan 15 000 euroa ja se jaetaan vuosittain ansioituneelle suomalaisen kirjallisuuden kääntäjälle kirjallisuuden vientiorganisaation FILIn ehdotuksen perusteella.

Lisätiedot: FILI, johtaja Iris Schwanck, puh. 0201 131 290
Haastattelupyynnöt myös: Tiedottaja Hannele Jyrkkä, puh. 0201 131 292

Valtiosihteeri Jarmo Lindén jakaa Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon maanantaina 10.9.2012 kello 15.00 Valtioneuvoston juhlahuoneisto, Eteläesplanadi 6, Helsinki