Hyppää sisältöön

Valtakunnallisten nuorisoalan osaamiskeskusten valtionapukelpoisuushaku vuosille 2024-2027

Avustus

Nuorisolain (1285/2016) mukaan valtakunnallisella nuorisoalan osaamiskeskuksella tarkoitetaan yhteisöä, joka kehittää ja edistää nuorisoalan osaamista ja asiantuntijuutta valtakunnallisesti. Osaamiskeskuksen voivat myös muodostaa kahden tai useamman yhteisön sopimukseen perustuva yhteenliittymä. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö hyväksyy harkintansa varaisesti osaamiskeskusten valtionapukelpoisuuden ajalle vuosille 2024-2027 valtakunnallisen nuorisotyön ja –politiikan ohjelman (VANUPO) sisältämien painopisteiden mukaisesti. Ministeriö suunnittelee kolmea osaamiskeskusta kunkin painopisteen alle, mutta pidättää itsellään oikeuden päättää osaamiskeskusten lopullisesta määrästä saapuneiden hakemusten perusteella. Mikäli hakijana on kahden tai useamman yhteisön sopimukseen perustuva osaamiskeskusyhteenliittymä, ministeriö pidättää itsellään mahdollisuuden rajata osatoteuttajien lukumäärää yhteenliittymäkohtaisesti. Ministeriö voi myös rajata osaamiskeskuksen tavoitteiden määrää hakemusten perusteella.

Valtion vuoden 2024 talousarviossa on varattu osaamiskeskusten toimintaan 3 milj. euroa. Ministeriön tavoitteena on, että rahoitustaso säilyisi vastaavana osaamiskeskuskauden päättymiseen asti. Se merkitsee aiempaa osaamiskeskuskautta pienempää määrärahaa ja siten kannustaa muodostamaan kooltaan pienempiä yhteenliittymiä, mikäli hakija arvioi tarvitsevansa osatoteuttajia osaamiskeskustoimintasuunnitelmansa toteuttamiseen.

Hakuaika: 22.3. – 6.5.2024

Valtionapukelpoisuuspäätökset pyritään tekemään kesäkuun alkuun mennessä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti. 

Opetus- ja kulttuuriministeriö sopii yhdessä kunkin valtionapukelpoiseksi hyväksymänsä osaamiskeskuksen kanssa sen tarkemmista osaamiskeskustehtävistä. Tässä yhteydessä pyritään laatimaan osaamiskeskuksen kelpoisuuskautta koskeva avustussuunnitelma. Osaamiskeskukset hakevat ministeriöstä valtionavustusta sovittujen tehtävien hoitamiseen. Valtionavustus haetaan toimintavuodeksi kerrallaan, ministeriön ohjeiden mukaisesti. 

Valtionapukelpoisuuteen sovelletaan seuraavia säädöksiä:

Nuorisolaki (1285/2016)
Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja –politiikasta (211/2017)

Nuoriso

Lisätietoja

Neuvotteleva virkamies Emma Taipale, p. 02953 30196, [email protected]