Hyppää sisältöön

Valtakunnallisille lajiliitoille korona-avustuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2022 12.19
Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkanen on myöntänyt valtakunnallisille lajiliitoille erityisavustuksina yhteensä 275 420 euroa. Avustusta myönnettiin 13 hakijalle.

Koronaviruksen leviämistä ehkäisevien rajoitusten johdosta liikuntaa edistävien valtakunnallisten lajiliittojen ja urheiluseurojen toiminta on kärsinyt toiminnallisesti ja taloudellisesti. Harjoitus-, kilpailu- ja yleisötapahtumien järjestäminen on ollut ajoittain keskeytyksissä tai hyvin rajattua. 

Toiminnan järjestäminen ja osallistuminen kansainväliseen kilpailutoimintaan on vaatinut kansallisilta lajiliitoilta testaus- ja muita erityisjärjestelyjä. 

Avustusta oli mahdollista hakea sellaisten valtakunnallisten lajiliittojen, joille oli aiheutunut toimintaan tai merkittäviin urheilutapahtumiin liittyviä ennakoimattomia kuluja aikavälillä 1.12.2021-28.2.2022, vallinneiden koronapandemia-rajoitusten seurauksena.

Lisätietoja: ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, p. 0295 330 103

Liikunta Petri Honkonen