Hyppää sisältöön

Uusi eurooppalainen Bauhaus -hankkeeseen toivotaan suomalaisia toimijoita mukaan

opetus- ja kulttuuriministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 10.3.2021 15.54
Uutinen

Euroopan komissio on käynnistänyt Uusi eurooppalainen Bauhaus -hankkeen, jonka tavoitteena on löytää parempia elämisen ja asumisen tapoja. Hanke toteuttaa Euroopan vihreän kehityksen (European Green Deal) ohjelmaa, ja konkreettinen sisältö muotoutuu yhteissuunnittelulla eurooppalaisten toimijoiden ideoista, esimerkeistä ja toiveista. Näitä toivotaan juuri nyt myös suomalaisilta toimijoilta kuten arkkitehdeiltä, muotoilijoilta, taiteilijoilta, tutkijoilta, yhteisöiltä, yrityksiltä sekä lapsilta ja nuorilta.

Hanke perustuu ideoiden, tiedon ja kokemusten vaihtoon ihmisten välillä koko Euroopassa sekä korostaa luovuuden merkitystä, kun etsitään ratkaisuja mm. ilmastohaasteisiin. 

Uusi eurooppalainen Bauhaus rakentaa Euroopalle kestävää tulevaisuutta luovuuden, innovaatioiden ja mielikuvituksen avulla. Hankkeessa yhdistyvät tiede, teknologia, taide ja kulttuuri. Hanke edistää tutustumista Euroopan kulttuuriperintöön. 

Uusi eurooppalainen Bauhaus suunnitellaan nyt

Hankkeella on olemassa arvot ja tavoitteet, mutta sen yksityiskohtainen sisältö valmistellaan eurooppalaisten voimin. Kyseessä on yhteissuunnittelu-prosessi ja ”think-do tank”. Arvoja ovat kestävä kehitys, estetiikka ja kulttuuri sekä inkluusio. Tavoitteena luoda uudenlaisia elämisen tapoja lisäten kansalaisten elämisen laatua kaupungeissa ja taajamissa. 

Hanke etenee kolmessa lomittain etenevässä vaiheessa. Nyt käynnissä on suunnitteluvaihe (design phase), jossa hankkeen konseptia vielä hiotaan, kerätään ideoita ja kannustetaan kansalaisia mukaan. Sitä seuraavat toteutus (delivery)- ja levitys (dissemination) vaiheet. 

Suunnitteluvaiheessa komissio kuuntelee, millaisia hyviä esimerkkejä, ideoita ja tutkimuksia tulisi hyödyntää sekä mitä ovat ne konkreettiset haasteet, joihin hankkeen tulisi tarttua. Näitä toivotaan Suomesta yhteisöiltä, yrityksiltä, asiantuntijoilta ja kansalaisilta. 

Tapahtumat:

Lisätietoja:

Yhteyshenkilöt opetus- ja kulttuuriministeriössä: 
-    kulttuuriasiainneuvos Petra Havu, puh. 0295330185
-    neuvotteleva virkamies Iina Berden, puh. 0295330069

Yhteyshenkilö ympäristöministeriössä:
- erityisasiantuntija Matti Kuittinen, ympäristöministeriö, puh 02 952 50268, [email protected]