Sivistyksen suunta -kolumni
Uskallammeko luopua vanhasta ja tehdä tilaa uudelle?
Suomalainen koulutusjärjestelmä on murroksessa. Vuoden 2010 jälkeen tapahtunut syntyvyyden romahtaminen nakertaa pohjaa nykyiseltä oppilaitos- ja järjestäjäverkolta. Samanaikaisesti on ratkottavana, miten oppimistulosten ja opiskelijoiden hyvinvoinnin heikentyminen vaikuttaa koko koulutusjärjestelmään. Ratkaisuja on etsittävä aikana, jolloin maailma muuttuu ja asettaa kaikenikäisille ihmisille uusia odotuksia osaamisen suhteen.
Koulutusjärjestelmä muodostaa jatkumon, jossa oppilaiden saavutukset ovat perusta seuraavan asteen opinnoista suoriutumiseen. Huoli uusien opiskelijoiden osaamisesta purkautuu aiempaan koulutusasteeseen kohdistuvana kritiikkinä. Tämä koskee erityisesti nuorten koulutusta.
Ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa katse kohdistuu perusopetukseen, korkeakouluista puolestaan toiselle asteelle. Perusopetukseen tehtävien muutosten kautta vaikutukset koko opintopolulle näkyvät hitaasti. Sen vuoksi niin toisella asteella kuin korkeakouluissa tarvitaan nyt ja vastaisuudessakin toimia, joilla tuetaan aiempaa heikommin osaavia uusia opiskelijoita. Samaan aikaan on meidän kyettävä tukemaan ja motivoimaan lahjakkaita opiskelijoita, jotta he voivat turhautumatta edetä opinnoissaan.
PISA-tutkimuksissa nähtyä oppimistulosten heikentymisen trendiä pahensivat pandemia-ajan rajoitusten vaikutukset lasten ja nuorten oppimiseen ja hyvinvointiin. Osalla nuoria rajoitustoimien vaikutukset heijastuvat jatko-opintoihin vielä pitkään. Myös vuonna 2021 pidentynyt oppivelvollisuus on monipuolistanut opiskelijajoukkoa toisen asteen koulutuksessa. Samalla on tullut näkyväksi, että oppilaitokset eivät pysty hoitamaan kaikkia nuorten ongelmia.
Parasta oppimisen tukea toisen asteen koulutuksessa on riittävä ja laadukas lähiopetus. Sitä täydentää opiskelijan oikeus tukiopetukseen ja erityisopetukseen, joka tuli elokuussa lukioihin ja toteutuu ensi vuonna ammatillisessa koulutuksessa. Nämä toimet eivät yksin riitä, sillä erityisesti ammatillisiin oppilaitoksiin on saatava takaisin kulttuuri ja ilmapiiri, jossa opetus on arvostettua ja arvokasta. Ilman sitä kaikki toimet jäävät puolitiehen. Mistä olemme valmiita luopumaan opetuksen vahvistamiseksi?
Lukiokoulutus perustuu yhä vuosikymmenten takaiseen oppiainejakoon, jonka suorittamalla opiskelijat valmistautuvat ylioppilaskokeisiin. Suomalaisista lukioista puuttuu teknologiakasvatus ja yrittäjyyden lukiodiplomin aikaansaaminen on yhä kesken. Ammatillisen koulutuksen perustana ovat 160 alakohtaista tutkintoa, joiden lähtökohtina ovat työelämän vaatimukset. Toimialat ylittävien uusien osaamisten sisällyttäminen koulutuksiin ei ole aina helppoa. Opetushallitus on tuottanut uusia ja opiskelijalle valinnaisia osaamisvaatimuksia mm. digitaitoihin tai vihreään siirtymään liittyen. Valitettavasti näihin liittyvä koulutus leviää oppilaitoksissa hitaasti.
Millainen koulutus vastaa tulevien vuosikymmenten tarpeisiin? Mitä taitoja ja osaamisia lapset ja nuoret tarvitsevat? Toisen asteen koulutuksen osalta esiin nousee nykyisen oppilaitosverkon kohtalo sekä etäopetuksen hyödyntäminen lähiopetuksen tukena huomattavasti nykyistä enemmän. Kysymystä voi katsoa myös osaamisten näkökulmasta. Ennakointitulokset ovat pitkään korostaneet geneerisiä yleistaitoja alakohtaisen ammattitaidon rinnalla. Uusimpina vaatimuksina ovat nousemassa tekoälyn tehokkaaseen käyttöön liittyvät asiat. Olemmeko valmiita luopumaan jostain tehdäksemme tilaa uusille sisällöille?
Petri Lempinen
ylijohtaja
Sivistyksen suunta -kolumnisarjassa opetus- ja kulttuuriministeriön johto ja asiantuntijat käsittelevät valmistelussa olevia asioita ja niiden taustoja.