Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnot kulttuurintutkija Markku Niemiselle ja kustantaja Kimmo Pietiläiselle
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen luovutti vuoden 2015 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot 27.11. Elämäntyöpalkinnon saivat perinteenkerääjä, kulttuurintutkija, kirjailija Markku Nieminen Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin tunnetuksi tekemisen ja säilyttämisen puolesta tehdystä työstä sekä kustantaja, tietokirjailija, kääntäjä Kimmo Pietiläinen tieteellisen tiedon välittämisestä ja sen tuomisesta osaksi kansallista tietokulttuuria.
Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle. Elämäntyöpalkinnot ovat suuruudeltaan 20 000 euroa ja muut palkinnot 15 000 euroa.
Palkintoja tiedonjulkistamisesta myönnettiin vuonna 2015 kuusi:
1. Filosofian kandidaatti, kirjailija Tuula Korolainen, erityisopettaja, kirjailija Riitta Tulusto ja kuvittaja Maija Hurme teoksesta Lasten oma vuosikirja
2. Psykologian tohtori Taina Kuuskorpi ja filosofian maisteri, mediatutkija Juho Heikkinen teoksesta Psykologiset testit ja testaukset. Tosiasiat, uskomukset ja pelot
3. Professori Henrik Lilius ja filosofian maisteri Pekka Kärki sekä työryhmä filosofian tohtori, dosentti Janne Harjula, filosofian lisensiaatti Marja Terttu Knapas, filosofian lisensiaatti, filosofian tohtori h.c. Rainer Knapas, pääjohtaja, filosofian tohtori Juhani Kostet, yli-intendentti Marianna Niukkanen, tutkija Lauri Putkonen, filosofian tohtori Liisa Seppänen, erikoistutkija Jarkko Sinisalo, arkeologi Mervi Suhonen ja professori Kirsi Vainio-Korhonen teoksen Suomen kaupunkirakentamisen historia I ja II toimittamisesta ja kirjoitustyöstä
4. Kirjailija, tiedetoimittaja Tiina Raevaara ajankohtaisesta ja asiantuntevasta tiedonjulkistamisesta eri medioissa
5. Kirjailija, filosofian kandidaatti Juha Vakkuri Afrikkaa koskevan tiedon julkistamisesta sekä kirjatrilogiasta Afrikan poikki, Afrikan ympäri ja Afrikan sydämeen
6. Filosofian maisteri, toimittaja Marjo Vilkko ja työryhmä, ohjaaja Lilli Riihiranta, ohjaaja, vastaava tuottaja Antti Seppänen ja tietokirjailija, lääketieteen lisensiaatti Juhani Seppänen teoksesta ja televisiosarjasta Suomi on ruotsalainen
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä. TJNK on OKM:n asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla sekä muun kansallisen ja kansainvälisen tiedon kehitystä.
Lisätietoja: pääsihteeri Reetta Kettunen (TJNK), 040 733 5935 ([email protected])
PALKINTOPERUSTELUT:
Perinteenkerääjä, kulttuurintutkija, kirjailija Markku Nieminen Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin tunnetuksi tekemisen ja säilyttämisen puolesta tehdystä merkittävästä kulttuuri- ja tiedonjulkistamistyöstä.
Markku Niemistä (s. 1945) on luonnehdittu kalevalaisuuden monitoimimieheksi. Hänen elämäntyönsä kiteytyy Juminkeko-säätiöön, jonka hän on pannut alulle ja jonka puheenjohtajana hän toimii. Säätiö ylläpitää Kuhmon keskustassa samannimistä Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskusta. Juminkeon toiminta keskittyy Vienan Karjalaan, josta merkittävä osa Kalevalan tarinoista on kerätty.
Nieminen on itse tallentanut merkittävän määrän perinnettä valokuvien ja äänitteiden avulla. Hän on julkistanut keräämäänsä aineistoa kirjojen, levyjen, elokuvien, multimediateosten, verkkosivujen, näyttelyiden ja tapahtumien välityksellä. Niemisen käsikirjoittamat Juminkeon verkkosivut ovat kalevalaisen kulttuuriperinteen alati kasvava digitaalinen tietopankki.
Markku Nieminen käynnisti 19801990-lukujen taitteessa Vienan runokylien elvytyshankkeen ja innosti siihen mukaan joukon muita toimijoita sekä rahoittajia. Ylirajaisen toiminnan onnistumisesta todistavat Paanajärvelle vuonna 2006 ja Haikolalle vuonna 2012 myönnetyt Europa Nostra -mitalit. Arkkitehtonisesti ainutlaatuinen Paanajärven kylä oli pitkään vaarassa jäädä vesivoimalahankkeen alle. Kaikkiaan runokylien elvytyshankkeessa on tähän mennessä elvytetty seitsemää kylää.
Nieminen on nykyajan karelianisti, joka ymmärtää, että toimeentulomahdollisuudet kylissä on turvattava, jotta yhteisö, kieli ja kulttuuri pysyvät elinvoimaisina. Kulttuurimatkailua on kehitetty pieteetillä. Asukkaita on koulutettu perinteisiin rakennus- ja käsityötaitoihin. He tekevät restaurointi- ja kunnostustöitä sekä myyvät tekstiilikäsitöitä, puutöitä, veneitä ja savusaunoja. Kylien lapsille ja nuorille on järjestetty kiertävää musiikkikoulutusta.
Juminkeko-säätiön tuoreimpiin saavutuksiin kuuluu vuonna 2009 toimintansa aloittanut Runolaulu-Akatemia, joka harjoittaa kansanlaulun ja musiikin tutkimusta yhteistyössä yliopistojen kanssa. Viime vuosina Juminkeko on tehnyt työtä alkuperäiskulttuureja edustavien etnokulttuurikeskusten verkoston luomiseksi Karjalaan. Tämä on kulttuurista lähialueyhteistyötä parhaimmillaan.
Kustantaja, tietokirjailija, kääntäjä Kimmo Pietiläinen merkittävästä työstä tieteellisen tiedon välittämisessä ja sen tuomisesta osaksi kansallista tietokulttuuria.
Palavamielinen tieteen, sivistyksen ja suomen kielen puolustaja Kimmo Pietiläinen (s. 1947) on tehnyt merkittävän elämäntyön luonnontieteellisen tietokirjallisuuden suomentajana. Hän on kääntänyt suomeksi yli 130 teosta englannin kielestä, erityisesti luonnontieteiden, matematiikan, tekniikan, biologian ja psykologian alalta. Suomennosten lisäksi hän on kirjoittanut yli kymmenen teosta.
Pietiläinen on edistänyt tieteellisen tiedon leviämistä monessa roolissa. Fyysikon opintojensa jälkeen hän toimi ensin tiedetoimittajana, sitten päätöksentekoa tukevassa viestintätoimistossa ja myöhemmin kustannusalalla. Pietiläinen perusti vuonna 1997 oman kustantamon, Terra Cognitan. Kustantamon tavaramerkkinä ovat mustat kirjankannet ja kääntäjän nimen mainitseminen jo kannessa tekijän rinnalla. Kaikki tiedetapahtumien kävijät ovat tottuneet näkemään uupumattoman kirjamiehen myyntitiskeineen ja jatkuvasti kasvavine mielenkiintoisine kirjatarjontoineen.
Pietiläinen on ahkera ja kriittinen keskustelija, jonka kantaa ottavia puheenvuoroja voi kuulla ja lukea monesta paikasta. Hän ottaa kärkevästi kantaa tietokirjallisuuden laatuun, kustantamoiden tilanteeseen ja uskomuksenvaraisten tietojen levittämiseen.
Suomen kieli on Pietiläiselle tärkeä asia. Hän on toistuvasti kritisoinut tutkijoita siitä, että nämä eivät kehitä riittävästi suomenkielistä terminologiaa. Pietiläinen uskoo vakaasti, että vain äidinkielellään voi sivistyä. Pietiläinen kuvaa uutteruuttaan omin sanoin näin: ?Minua on auttanut se, että fyysikot opetetaan arroganteiksi. Se tarkoittaa, että he ovat pelkäämättömiä ja ryhtyvät mahdottomiin tehtäviin.?
Kimmo Pietiläinen on siitä harvinainen kulttuurin ja tiedon edistäjä, että hänelle luovutettava tiedonjulkistamisen valtionpalkinto on jo toinen. Hän sai valtionpalkinnon vuonna 1994, perusteluna niin ikään korkeatasoisen tietokirjallisuuden suomentaminen ja aktiivinen tiedon ja suomen kielen edistäminen.
Filosofian kandidaatti, kirjailija Tuula Korolainen, erityisopettaja, kirjailija Riitta Tulusto ja kuvittaja Maija Hurme teoksesta Lasten oma vuosikirja.
Lasten oma vuosikirja on monipuolinen ja runsas, kaikenikäisille sopiva tietokirja vuoden kierrosta ja Suomessa vietettävistä juhla- ja merkkipäivistä. Kirja toimii käsikirjana, johon voi palata vuoden mittaan aina uudestaan, kun kalenteri antaa aihetta. Lapsi voi lukea sitä itsenäisesti tai yhdessä aikuisen kanssa. Teksti on sujuvaa ja ymmärrettävää alle kouluikäisellekin, mutta runsaassa tietomäärässä on paljon uutta myös useimmille aikuisille.
Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto esittelevät sekä uskonnolliset että maalliset juhlapäivät. Mukana on paljon uusia merkkipäiviä, joista puhutaan uutisissa, kuten autoton päivä, isovanhempien päivä tai nallejen päivä. Myös muslimien Id-al-Fitr, juutalaisten hanukka, ortodoksien pääsiäinen tai muinaissuomalaisten kekri esitellään kirjassa. Yhteensä kirjassa on 84 juhla- tai merkkipäivän merkitys- ja kulttuurihistoria.
Korolainen ja Tulusto ovat yhdistäneet taitavasti tietopohjaista asiatekstiä, runoja ja satuja. Maija Hurmeen kuvitus on selkeä ja kaunis. Juhliin ja merkkipäiviin liittyy askarteluohjeita, ruokareseptejä ja kirjallisuutta, joiden perusteella voi tehdä jotain juhlan teemaan liittyvää tai lukea aiheesta lisää.
Lasten omaa vuosikirja ei aliarvioi lasta eikä ikävystytä aikuista. Kirjasta voi nauttia vuoden ympäri haluamansa kokoisia, pieniä tai suuria paloja kerrallaan.
Psykologian tohtori Taina Kuuskorpi ja filosofian maisteri, mediatutkija Juho Heikkinen teoksesta Psykologiset testit ja testaukset. Tosiasiat, uskomukset ja pelot.
Ihmiset ovat aina halunneet ymmärtää niin omaa kuin toistenkin käyttäytymistä. Tähän tarkoitukseen on laadittu psykologisia testejä, joita on käytetty esimerkiksi sotilaiden valinnassa, työelämän arviointitilanteissa tai diagnoosien pohjana. Kaikkia näitä käyttötarkoituksia ja useita muita käsitellään Taina Kuuskorven ja Juho Heikkisen teoksessa Psykologiset testit ja testaukset. Tosiasiat, uskomukset ja pelot. Teos on laaja ja monipuolinen, ja se perustuu laajaan lähteistöön. Kirja käsittelee testien ja testauksen historiaa, esittelee erityyppisiä testejä ja erilaisia testaustilanteita. Kirjassa katsotaan myös testauksen tulevaisuuteen.
Kirja toimii hyvänä vastapainona sille epäluotettavalle tiedolle psykologisista testeistä, jota netti on tulvillaan. Maallikot ovatkin olleet lähinnä psykologisen testauksen kohteita eivätkä ole saaneet luotettavaa tietoa itse testeistä. Testejä ja testausta koskeva kirjallisuus on suunnattu psykologian ammattilaisille, sillä vain heillä on lainsäädännön mukaan oikeus tehdä testejä. Kuuskorven ja Heikkisen kirja suuntautuu kuitenkin maallikoille, ja tässä suhteessa kirja on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Se kannattaisi kääntää vähintään ruotsiksi, ellei myös englanniksi. Kirja tullee sisältymään myös psykologian opiskelijoiden pakolliseen lukemistoon.
Kirjan esipuheen otsikko kuuluu: ?Kaikki tietämisen arvoinen testauksesta?. Sisältöä ei voisi kuvata paremmin, sillä juuri sitä kirja on!
Professori Henrik Lilius ja filosofian maisteri Pekka Kärki sekä työryhmä filosofian tohtori, dosentti Janne Harjula, filosofian lisensiaatti Marja Terttu Knapas, filosofian lisensiaatti, filosofian tohtori h.c. Rainer Knapas, pääjohtaja, filosofian tohtori Juhani Kostet, yli-intendentti Marianna Niukkanen, tutkija Lauri Putkonen, filosofian tohtori Liisa Seppänen, erikoistutkija Jarkko Sinisalo, arkeologi Mervi Suhonen ja professori Kirsi Vainio-Korhonen teoksen Suomen kaupunkirakentamisen historia I ja II toimittamisesta ja kirjoitustyöstä.
Suomen kaupunkirakentamisen historia on suurtyö. Se on perusteellinen tietopaketti kaupunkirakentamisesta, aina suomalaisten kaupunkien synnystä keskiajalla 1800-luvun loppuun saakka. Kirja on hyvin kirjoitettu lukukokemus kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kaupunkien menneisyydestä. Kaksiosaista teosta voi lukea kokonaisuutena alusta loppuun tai harppoen ja valita vain itseä kiinnostavat aiheet. Sitä voi hyvinkin käyttää myös kotiseutukirjana ja poimia siitä vain omaa koti- tai asuinkaupunkia käsittelevät osuudet.
Teos tarjoaa varmasti myös aineksia nykyaikaisen kaupunkisuunnittelun tarpeisiin. Onhan yhdeksi kaupunkisuunnittelun tärkeäksi elementiksi tullut vanhan kaupunkikuvan arvostaminen ja ottaminen huomioon kaupunkirakentamisessa. Kaupunkilaiset haluavat säilyttää asuinympäristössään muistojen paikkoja. Vanhat kaupunkimiljööt ovat myös niitä, joiden viihtyisille kujille kaupunkiin tulevat turistit ohjataan.
Kaupunkitilojen muotoutumiseen vaikuttaneiden historiallisten taustojen tunteminen on tärkeää niin kaupunkisuunnittelijalle kuin miljöön säilyttämisen kannattajalle. Tähän Suomen kaupunkirakentamisen historia tarjoaa hyvät eväät. Suomalainen kaupunkirakentaminen nivotaan kirjassa hyvin yhteen eurooppalaisen kaupunkirakentamisen tyylien ja virtausten kanssa. Kirjan kirjoittajien osuudet niveltyvät hyvin toisiinsa, kirja on hyvin toimitettu. Upea kuvitus ja lukuisat asemakaavat ja kartat tekevät siitä myös katseluteoksen.
Kirjailija, tiedetoimittaja Tiina Raevaara ajankohtaisesta ja asiantuntevasta tiedonjulkistamisesta eri medioissa.
Vapaana kirjoittajana työskentelevä Tiina Raevaara (s. 1979) tuo tieteellisen näkökulman yhteiskunnalliseen keskusteluun. Raevaara kohdistaa tervettä kritiikkiä tiedeuutisoinnille, tuo tieteen menetelmät lähemmäksi yleisöä ja karkottaa väsymättä huuhaata.
Suositussa Tarinoita tieteestä -blogissaan Raevaara käsittelee tiedettä laajasti. Aiheiden kirjo vaihtelee lääketieteestä ja fysiikasta ympäristökysymyksiin, liikennesuunnitteluun ja rikostilastoihin. Kirjoitukset taustoittavat tiedeuutisia, oikaisevat väärinkäsityksiä ja tuovat esille uusia näkökulmia. Skepsis ry:n varapuheenjohtajanakin toimivan Raevaaran lempiaiheita ovat pseudotiede ja huuhaa, joiden yhteiskunnallisia ilmentymiä hän tarkkanäköisesti paikantaa ja kritisoi.
Usein kirjoitukset kumpuavat ajankohtaisesta uutisesta, jota Raevaara kommentoi nopeasti, muutaman tunnin kuluessa uutisen julkaisemisesta. Raevaaran huomiot median tavasta käsitellä tiedettä ovat hyödyllistä luettavaa sekä toimittajille että yleisölle.
Kenties tutkijataustansa takia Raevaara käsittelee myös tutkimuksen etiikkaa ja menetelmiä. Nämä ovat tieteenteon ymmärtämisen kannalta olennaisia asioita, jotka kuitenkin usein jäävät tiedejournalismissa käsittelemättä.
Raevaara osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun aktiivisena esiintyjänä ja luotettavana haastateltavana. Kun Yle pyysi yleisöä valitsemaan suomalaisen tieteen kasvoja, Raevaara sijoittui kuudenneksi.
Kaunokirjallisuuttakin kirjoittavalla Raevaaralla on kieli hallussaan. Hän esittelee argumenttejaan tyylikkäästi ja maltillisesti, myös keskustellessaan erimielisten kanssa. Vihapuheen ja provosointien maailmassa Tiina Raevaara tuo keskusteluihin järjen äänen.
Kirjailija, filosofian kandidaatti Juha Vakkuri Afrikkaa koskevan tiedon julkistamisesta sekä kirjatrilogiasta Afrikan poikki, Afrikan ympäri ja Afrikan sydämeen.
Juha Vakkuri on ollut journalistina ja tietokirjailijana ainutlaatuinen toimija suomalaisessa mediakentässä jo viidellä vuosikymmenellä. Vakkurin tapa hahmottaa Afrikan eri maiden tilannetta on haastanut suomalaisen valtamedian tapaa raportoida maanosan tapahtumista. Suomalaisessa mediamaisemassa Vakkurin tuotokset ovat tehneet hänestä näkemyksellisen edelläkävijän ja yksinäisen valopilkun usein kielteisen yksipuolisessa Afrikka-raportoinnissa.
Kuten länsimainen media yleensäkin, suomalainen valtamedia on vielä viime aikoihin saakka useimmiten käsitellyt Afrikkaa ja afrikkalaisia kolonialististen perinteiden pohjalta. Afrikka ja afrikkalaiset näyttäytyvät täten tavan takaa passiivisina olosuhteiden uhreina, joiden ainut toivo on luottaa länsimaiden tuottamaan osaamiseen ja hyväntahtoisuuteen. Vakkuri ryhtyi jo varhain tarkastelemaan Afrikan moninaisuutta ja historiallisia jatkumoita paikallisten asukkaiden toiminnan ja kokemusten kautta. Kolonialistisesta käsittelytavasta poiketen hän näkee afrikkalaiset moniulotteisina ja toimintakykyisinä yksilöinä ja osaa suhteuttaa Afrikan maiden nykypäivän siirtomaakauden karuun perintöön.
Jo 1970- ja 1980-luvulla Vakkuri paneutui Afrikan yksittäisten maiden ja niiden asukkaiden erityispiirteisiin tavalla, jota suomalaisessa mediassa ei silloin vielä tunnettu. Hänen viimeksi ilmestynyt trilogiansa Afrikan poikki (2009), Afrikan ympäri (2012) ja Afrikan sydämeen (2014) osoittaa, että Suomessakin osataan tuottaa laajalle yleisölle suunnattuja mutta samalla asiantuntevasti kirjoitettuja teoksia usein yksipuolisen negatiivisesti esitetystä maanosasta.
Filosofian maisteri, toimittaja Marjo Vilkko ja työryhmä, ohjaaja Lilli Riihiranta, ohjaaja, vastaava tuottaja Antti Seppänen ja tietokirjailija, lääketieteen lisensiaatti Juhani Seppänen teoksesta ja televisiosarjasta Suomi on ruotsalainen.
Suomi on ruotsalainen -televisiosarja ja -kirja kertovat ruotsalaisista piirteistä suomalaisessa elämänmuodossa. Tekijät kysyvät, millainen Suomi olisi ilman Ruotsin aikaa. Kysymykseen ei löydy selkeää vastausta, mutta sarja yllättää katsojan tuomalla esille kulttuuripiirteitä, joiden ruotsalaista taustaa emme edes ole havainneet.
Satoja vuosia kestänyt Ruotsin ja Suomen yhteiselo päättyi Suomen sotaan vuonna 1809. Aikakausi jätti jälkensä niin identiteettiin, uskontoon, kieleen kuin lainsäädäntöön.
Ruotsi on suomalainen -sarja kertoo värikkäästi ja havainnollisesti, miten Ruotsin aika näkyy edelleen suomalaisessa arjessa. Kulttuuripiirteiden siirtyminen ei ole vain historiaa. Mallia haetaan edelleen Ruotsista kun Suomessa tehdään uudistuksia, oli kyse sitten hyvinvointivaltion rakentamisesta tai taloudesta. Läntisestä naapurista rantautuvat erilaiset kaupankäynnin muodot ja ilmiöt. Suomalaisten kaupunkien katukuvassa välkkyvät ruotsalaisten vaateketjujen kyltit.
Sarja ja siihen liittyvä kirja ovat konkreettisia ja keskustelevia. Kiitosta ja kiivastunutta palautetta tuli paljon. ?Kuinka te voitte väittää, että Suomi on ruotsalainen. Ei varmasti ole. Olette pähkähulluja? -- tällainen palaute kertoo ohjelmasarjan tarpeellisuudesta. Historiaa ei voi kieltää vaan siitä pitää kertoa paljon enemmän.
Ohjelmasarjan keskeisiä tekijöitä ovat kirjan ja tv-sarjan kirjoittaja Marjo Vilkko, ohjaajat Lilli Riihiranta ja Antti Seppänen sekä juontaja Juhani Seppänen.