Suomi liikkeelle -ohjelman kehittämisavustusten haku avautuu keväällä
Hallituksen käynnistämän poikkihallinnollisen ja valtioneuvostotasoisen Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on avaamassa haut Suomi liikkeelle -ohjelman valtionavustuksiin Liikkuva koulu -toimintaan, Move!-prosessin liikuntaneuvontaan sekä Liikkuva opiskelu -toimintaan lukuvuodelle 2024–2025.
Liikkuva koulu- ja Move!-avustukset jaetaan aluehallintovirastojen kautta kunnille ja Liikkuva opiskelu -avustukset opetus- ja kulttuuriministeriöstä korkeakouluille. Avustusten päätavoitteena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin vahvistumista ja vakiintumista peruskouluissa ja korkeakouluissa sekä peruskouluikäisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämistä.
Suomi liikkeelle -rahoitusta voidaan myöntää avustuksiin Liikkuva koulu -toimintaan enintään viisi miljoonaa euroa, Move!-prosessin liikuntaneuvontaan enintään kaksi miljoonaa euroa ja Liikkuva opiskelu -toimintaan enintään miljoona euroa.
Avustusten hakuaika alkaa alustavasti huhtikuussa. Haku on auki viisi viikkoa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa myöhemmin vuonna 2024 haettavaksi Suomi liikkeelle -avustukset liikuntaneuvonnan kehittämiseen eri ikäryhmille (muut kuin perusopetusikäiset) sekä kokeiluihin ja innovaatioihin.
Lisätietoja kevään avustushausta ja Suomi liikkeelle -ohjelmasta annetaan Teams-infotilaisuudessa perjantaina 5.4. klo 12.00–14.00. Ilmoittautuminen tilaisuuteen 3.4. mennessä.
Lisätietoja:
- Päivi Aalto-Nevalainen, kulttuuriasiainneuvos (avustuskokonaisuudesta vastaava), [email protected]
- Minttu Korsberg, pääsihteeri, Suomi liikkeelle -ohjelma, [email protected]