Hyppää sisältöön

Perusopetuksen oppilaanohjauksen kehittämiseen 3 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 17.3.2021 12.42
Tiedote

Opetusministeri Jussi Saramo on myöntänyt 22:lle perusopetuksen järjestäjälle yhteensä 3 000 000 euroa perusopetuksen oppilaanohjauksen kehittämiseen. Avustusta on myönnetty vähintään neljän opetuksen järjestäjän muodostamien alueellisten kehittämisverkostojen yhteistoimintaan. Yhteistyöhankkeisiin osallistuu yhteensä 96 opetuksen järjestäjää. Avustus koskee vuosia 2021-2022.

Avustuksen tavoitteena on kannustaa kuntia yhteistyöhön perusopetuksen oppilaanohjauksen kehittämisessä. Avustusta käytetään myös oppivelvollisuuden laajentumisen yhteydessä 1.8.2021 alkaen käyttöön otettavan tehostetun henkilökohtaisen oppilaanohjauksen paikallisten käytänteiden ja toteutuksen suunnitteluun.

- Jatkossa yhteiskunta velvoitetaan auttamaan jokaista nuorta löytämään juuri hänelle sopiva toisen asteen opiskelupaikka. Perusopetuksen oppilaanohjaus on aivan avainasemassa oppivelvollisuuden laajentamisen toteuttamisessa. Tällä avustuksella tuemme opetuksen järjestäjien paikallista yhteistyötä ja keskinäistä koordinaatiota oppilaanohjauksen kehittämiseksi, sanoo opetusministeri Jussi Saramo.

Avustus on osa laajempaa Opinto-ohjauksen kehittämisohjelman toteutusta. Kehittämisohjelman kautta tavoitteena on mm. tukea, kehittää ja vahvistaa opinto-ohjauksen toteutumista, toimintatapoja, yhteistyötä, systemaattisuutta sekä jatkumoa peruskoulusta toiselle asteelle, kehittää toimintatapoja henkilökohtaisen, oppijan tarpeisiin sovelletun ohjauksen varmistamiseksi jokaiselle oppijalle sekä vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa tekemällä työelämän ja jatko-opintojen mahdollisuudet näkyviksi kaikille oppijoille.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tulee järjestämään hanketoteuttajille yhteistyö- ja verkottumismahdollisuuksia kehittämisohjelman toimesta.

Lisätietoja:

  • Opetusneuvos Minna Polvinen puh. 0295 330262 
  • Opetusneuvos Erja Vitikka puh. 0295 330058
  • Projektisihteeri Aili Tervonen puh. 0295 330216
Jussi Saramo Koulutus Yleissivistävä koulutus