Hyppää sisältöön

Oppivelvollisuuslakiin tarkennuksia

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.12.2021 10.20
Tiedote
Joukko nuoria lukemassa

Oppivelvollisuuslakiin tehdään tarkennuksia oppivelvollisuuden toimeenpanossa havaittujen muutostarpeiden vuoksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt hallituksen esitysluonnoksen lausuntokierrokselle 4.2.2022 saakka.

Tällä hetkellä voimassa olevan lainsäädännön mukaan 17-vuotiaat eivät voi jatkaa oppivelvollisuuden suorittamista ns. lasten perusopetuksessa, sillä oppivelvollisuuslaki ei tunnista tätä oppivelvollisuuden suoritusmuotona. Oppivelvollisuuslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että jatkossa lasten perusopetukseen osallistuminen katsottaisiin oppivelvollisuuden suorittamiseksi.

Samalla lakiin ehdotetaan tehtäväksi tarkennuksia opiskelutarkoituksessa Suomeen tulevien alaikäisten osalta. Oppivelvollisuuslain soveltamisalaa ehdotetaan rajattavaksi siten, että opiskelutarkoituksessa Suomessa oleskelevat eivät kuuluisi lain soveltamisalan piiriin, vaikka heillä olisi kotikunta.

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi opiskelijan oikeus majoitus- ja matkakorvaukseen, jos päivittäinen matka-aika nopeinta kulkuvälinettä käyttäen kestää yli 3 tuntia, vaikka matka olisi alle 100 km. Muutos koskisi käytännössä saaristoalueen opiskelijoita. 

Lisäksi ehdotetaan nopeutettavaksi vaativaan erityiseen tukeen oikeutetun oppivelvollisen opiskelupaikan osoittamiseen liittyvää menettelyä sekä lisättäväksi asuinkunnan tiedonsaantioikeuksia oppivelvollisuuslain mukaisen ohjaus- ja vastuun toteuttamisen parantamiseksi.

Kansanopistoille esitetään valtionosuutena yksikköhinnan lisäksi maksettavaa oppivelvollisuuskoulutuksen oppimateriaalilisää. Lisä vastaisi tasoltaan ammatillisen koulutuksen oppimateriaalikustannuksia ja olisi 6,90 euroa opiskelijaviikkoa kohti, yhteensä noin 235 euroa lukuvuodessa.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle huhtikuussa 2022 ja lakimuutosten olisi tarkoitus tulla voimaan 1.8.2022.

Hallituksen esitysluonnos Lausuntopalvelussa

Lisätietoja: hallitusneuvos Piritta Sirvio, puh. 02953 30238
 

Ammatillinen koulutus Koulutus Yleissivistävä koulutus