Hyppää sisältöön

Opintolainan valtiontakauksen määrää korotetaan

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 2.11.2023 14.07
Tiedote

Hallitus esittää muutoksia opintotukilakiin. Esityksen tarkoituksena on päätoimisen opiskelun edellytysten turvaaminen.

Opintorahan huoltajakorotukseen tehtäisiin tasokorotus, mikä parantaisi lasta huoltavien opiskelijoiden taloudellisia edellytyksiä päätoimiseen opiskeluun. Lasta huoltavalle opiskelijalle maksettava opintoraha olisi 1.1.2024 alkaen yhteensä 421,01 euroa kuukaudessa. Lisäksi opintolainan valtiontakauksen kuukausikohtaisia määriä korotettaisiin opintotuen riittävyyden turvaamiseksi. Opintolainan valtiontakauksen määrää korotettaisiin 650 eurosta 850 euroon kuukaudessa Suomessa opiskelevalla ja 800 eurosta 1 000 euroon kuukaudessa ulkomailla opiskelevalla opiskelijalla. Alle 18-vuotiaiden valtiontakauksen määrä nousisi 300 eurosta 400 euroon kuukaudessa.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että muiden kuin korkeakouluopiskelijoiden opintolainojen nostokertojen määrää lukukauden aikana lisättäisiin. Tarkoitus on, että opintolaina riittäisi paremmin koko lukuvuodelle.

Muutosten tarkoituksena on päätoimisen opiskelun edellytysten turvaaminen. Hallitusohjelmaan perustuvat asumistuen ehtojen muutokset ja opintorahojen indeksitarkistusten määräaikainen jäädyttäminen vaikeuttavat opiskelijoiden toimeentuloedellytyksiä. Opintorahan huoltajakorotuksen ja opintolainan valtiontakauksen määrää korottamalla turvattaisiin opintotuen ostovoimaa ja päätoimisen opiskelun edellytyksiä. 

Tilastojen mukaan opintotukea saa vuosittain säännöllisesti noin 244 000 opiskelijaa (12/2022). Huoltajakorotusta saavia opintotuen saajia on vuosittain noin 26 000. Opintolainaa käyttää noin 2/3 korkeakoulututkinnon suorittaneista ja hieman yli 40 prosenttia ammatillisen tutkinnon suorittaneista.

– Tämä on tärkeä muutos, joka turvaa täysipäiväisen opiskelun edellytykset ja parantaa lasta huoltavien opiskelijoiden asemaa. Hallitusohjelman mukaisesti käynnistetään myös opintotuen kokonaisuudistus tavoitteena turvata opiskeluaikainen toimeentulo, vahvistaa opintotuen kannustinelementtejä ja tukea opintojen läpäisyä tavoiteajassa, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist sanoo.

Hallituksen esitys liittyy valtion vuoden 2024 täydentävään talousarvioesitykseen.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.8.2024. Opintorahan huoltajakorotusta koskeva säännös tulisi voimaan jo 1.1.2024.

Lisätietoja:

Antti Randell, hallitusneuvos, puh. +358 295 330 173
Virpi Hiltunen, neuvotteleva virkamies, puh. +358 295 330 110