Hyppää sisältöön

Nuorisokeskusten toimintaa tuetaan 3,4 miljoonan euron yleisavustuksilla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.1.2024 10.13
Tiedote

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist on myöntänyt kahdeksalle valtionapukelpoiselle nuorisokeskukselle yleisavustuksina yhteensä 3 435 000 euroa.

– Nuorisokeskusten toiminta on tärkeä osa nuorisotyön palettia, jolla pyritään tukemaan nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kasvua erilaisin keinoin. Nuorisokeskusten pääasiallisena tehtävänä on tarjota nuorille ohjattua ja monipuolista toimintaa ympärivuotisesti. Keskusten nuorisotyön tavoitteena on myös nuorten kansainvälistymisen ja kestävän kehityksen kasvatuksen edistäminen, ministeri Bergqvist sanoo.

Nuorisokeskusten määräraha valtion talousarviossa on pienentynyt edellisestä vuodesta, mutta yleisavustusten määrä pidetään samalla tasolla edellisiin vuosiin nähden. Pikku-Syötteen nuorisokeskus ei hakenut avustuksia, mikä kompensoi hieman säästötoimia vuoden 2024 osalta.

Nuorisokeskuksen valtionavustuksen määrää harkittaessa opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi keskuksen suunniteltua ja toteutunutta toimintaa sekä sen vaikuttavuutta. Arvioinnin osana on myös nuorisotyön laatu ja laajuus.

Valtionapukelpoisten nuorisokeskusten yleisavustukset vuodelle 2024

Nuorisokeskus Avustus, euroa
Ankkapurhan kulttuurisäätiö / Anjala 400 000
Kannonkosken kunta / Piispala  600 000
Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Inari Oy / Vasatokka 210 000
Nuoriso- ja luontomatkailukeskus Oivanki Oy  305 000
Nuoriso- ja Matkailukeskus Hyvärilä Oy 450 000
Nuorisokeskus Villa Elba Oy 490 000
Rautavaaran kurssi- ja leirikeskussäätiö / Metsäkartano 470 000
Virtain kaupunki / Marttinen 510 000
Yhteensä 3 435 000

Lisätietoja: ylitarkastaja Marja N. Pulkkinen, p. 0295 330 113