Hyppää sisältöön

Maailman osaavimman ja sivistyneimmän kansan kotimaaksi
Korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia pohjautuu korkeakoulujen tahtoon uudistua ja uudistaa yhteiskuntaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 9.12.2022 11.00
Tiedote

Kansallinen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia kirkastaa korkeakoulujen roolia jatkuvassa oppimisessa. Tavoitteena on uudistaa jatkuvan oppimisen tarjontaa nopeasti uudistuvaksi, selkeäksi ja helposti löydettäväksi kokonaisuudeksi. Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyölle rakentuvilla jatkuvan oppimisen toteutuksilla huippuosaamista ja koulutusta tuodaan työpaikoille. Näin oppimisen imuun saadaan yhä useampia, ja samalla työpaikkaprojektit vahvistavat TKI-toiminnan vaikuttavuutta.

Korkeakoulujen johdon seminaarissa 9.12.2022 julkistettu kansallinen strategia on valmisteltu opetus- ja kulttuuriministeriön, korkeakoulujen johdon, henkilöstön ja opiskelijoiden sekä sidosryhmien edustajien yhteistyönä. Valintoja ohjaavia linjauksia on tuotettu opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa työryhmässä ja sadat ihmiset ovat osallistuneet niiden arviointiin ja jatkojalostamiseen verkkokonsultaatiossa ja teemaseminaarissa.

Korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia rakentuu tavoite- ja toimenpidekokonaisuudelle, jota kutsutaan 3+1 -malliksi.

Kuvassa on visualisoitu korkeakoulujen jatkuvan oppimisen toimenpidekokonaisuus. Se koostuu kolmesta osasta, jotka ovat selkeä asiantuntijana kehittymisen ja pätevöitymisen polku, korkeakoulutuksen avoimuus, joka lisää jatkuvan oppimisen saavutettavuutta sekä TKI-ratkaisut oppivien työyhteisöjen uudistumiseen. Kolmea kokonaisuutta läpileikkaa digitaalinen palveluympäristö kohtaamispaikaksi.

– Muuttuvassa maailmassa on yhä olennaisempaa luoda sujuvia väyliä, joilla ihmiset voivat työuran aikana päivittää osaamistaan. Uusi strategia antaa oivallisia suuntaviivoja jatkuvan oppimisen laaja-alaiseen kehittämiseen. Kiitän valmisteluryhmää hienosta työstä, tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen sanoo.

Korkeakoulut tarjoavat selkeän polun asiantuntijana kehittymiselle ja pätevöitymiselle

Tavoitteena on uudistaa jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia ja tuoda niihin joustavuutta. 

Korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjontaa uudistetaan nykyistä selkeämmiksi kokonaisuuksiksi, jotka tunnistetaan ja joita arvostetaan sekä oppijoiden keskuudessa että työmarkkinoilla. Tarjonnan on voitava kumuloitua asiantuntijana kehittymisen poluksi.

Keskeisiä keinoja ovat EU-suosituksen mukaisten ”pienten osaamiskokonaisuuksien” (micro-credentials) kehittäminen, erikoistumiskoulutusten aseman vahvistaminen ja kansainvälisille osaajille ja Suomessa jo oleville ulkomaalaistaustaisille henkilöille suunnattujen pätevöittävien ja muiden osaamiskokonaisuuksien selkeyttäminen ja lisääminen.

Korkeakoulutuksen avoimuus lisää sen saavutettavuutta

Avoimella korkeakouluopetuksella on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä, johon sisältyy niin työelämän tarpeisiin vastaavan osaamisen päivittäminen ja uudistaminen kuin laajasti sivistysperustan vahvistaminen.  Tavoitteena on, että avoin korkeakouluopetus on monipuolista ja uutta kysyntääkin luovaa, ja että korkeakoulujen jatkuvaan oppimiseen osallistutaan nykyistä enemmän ja erilaisilla taustoilla. Tätä voidaan tukea tarjoamalla esimerkiksi korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta.

Korkeakoulut tukevat saavutettavuutta viestinnällä ja ohjauksella, opetusjärjestelyillä sekä avoimilla oppimisresursseilla ja -ympäristöillä, ja tehtävien toteuttamista tukevat korkeakoulujen yhteistyö ja digitaalisuus.

Avoin korkeakouluopetus on myös reitti tutkinto-opiskelijaksi. Tämän reitin on oltava selkeä, ennakoitava, reilu ja yhdenvertaisuutta edistävä.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta uudistamaan työyhteisöjen oppimista

Tutkimus- ja TKI-panostukset synnyttävät osaamista, joka toimii pohjana korkeakoulujen ainutlaatuisille jatkuvan oppimisen sisällöille.

Oppivat työyhteisöt uudistuvat työpaikoilla toteutettavilla, TKI-työlle rakentuvilla jatkuvan oppimisen toteutuksilla, jotka kytkevät yksilön ja organisaation kehittymisen intressejä toisiinsa. Julkisten TKI-rahoittajien ohjelmarahoituksen tulee tunnistaa ja tukea konseptiltaan vahvoja jatkuvan oppimisen ja TKI-toiminnan yhdistäviä toteutuksia.

Kansainvälisesti erottuvan ja korkeatasoisen tutkimusosaamisen yhteyteen kehitetään pieniä osaamiskokonaisuuksia ja tutkinto-ohjelmia, jotka voivat houkutella kansainvälisiä osaajia ja tutkinto-opiskelijoita ja vahvistaa näin suomalaista TKI-järjestelmää.

Digitaalinen palveluympäristö toimii tarjonnan ja tarpeiden kohtaamispaikkana

Jatkuvan oppimisen tarjonta on tarkoitus koota digitaaliseen palveluympäristöön, johon korkeakoulujen jatkuvan oppimisen tarjonta ja sen eri rahoitusvaihtoehdot viedään sujuvasti yksilö- ja organisaatioasiakkaiden saataville. Koulutuksen tarjoajat saavat alustalta jatkuvasti tietoa koulutuksen tarpeista, joihin ne voivat ketterästi vastata. Alusta auttaa kohdentamaan koulutuksen julkisen rahoitusta tehokkaasti, mutta mahdollistaa myös maksullisen koulutuksen markkinoiden kasvun.

Kansallinen korkeakoulujen jatkuvan oppimisen strategia

Lisätietoja:

  • Opetusneuvos Ulla Mäkeläinen, p. 0295 330 223
  • Ylijohtaja Atte Jääskeläinen, p. 0295 330 309
  • Johtaja Jonna Korhonen, p. 0295 330 008