Liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 17,8 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.5.2025 9.36
Tyyppi:Tiedote

Liikunta- urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 17 470 000 euroa. Lisäksi kohdennettiin vuonna 2024 käyttämättä jäänyt osuus avustuksesta, 358 000 euroa.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä päätettäviin, kustannusarvioltaan yli 1 200 000 euron hankkeisiin myönnettiin tästä yhteensä 10 775 500 euroa.

Avustusta sai kaikkiaan 17 hanketta. Aluehallintovirastoille osoitetaan 7 052 500 euroa edelleen myönnettäväksi aluehallintovirastoissa päätettäviin pienempiin liikuntapaikkahankkeisiin.  Kun liikuntapaikkavarojen määrä vähenee valtion budjetissa on jatkossa yhä tarkemmin kiinnitettävä huomiota valtion avustusten vaikuttavuuteen.

– Näillä nyt myönnetyillä liikuntapaikkarakentamisen avustuksilla edistetään kansalaisten hyvinvointia ja liikunnan olosuhteiden yhdenvertaisuutta sekä rakentamisen ekologista kestävää kehitystä, ministeri Sandra Bergqvist toteaa. Vaikeassa taloustilanteessa on voitu avustusehtoja muokkaamalla myöntää avustus lähes yhtä monelle hankkeelle kuin edellisenä vuonna.

Hankkeita avustetaan eri puolilla Suomea. Valtaosa avustettavista hankkeista on kuntien omistamia liikunta- ja palloiluhalleja, uimahalleja tai ulkourheilukenttiä. Valtakunnallisesti merkittäviä huippu-urheiluhankkeena myönnetään Helsingin Olympiastadionin 2 miljoonan euron jälkirahoitus eduskunnan päätöksen mukaisesti. 

Liikuntapaikkojen valtionavustuksia myönnetään laajojen käyttäjäryhmien tarpeisiin tarkoitettujen liikuntapaikkojen rakentamiseen, hankkimiseen, perusparannukseen ja näihin liittyvään varustamiseen.

Liikuntapaikkarakentamisen avustamisessa painotetaan laajoille käyttäjäryhmille suunnattuja liikuntapaikkoja sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, esteettömyyden ja saavutettavuuden sekä kestävän kehityksen edistämistä.

Myönnetyt avustukset 2025 

Lisätietoja: rakennusneuvos Mikko Helasvuo, p. 0295 330 422