Liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 15,4 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.4.2026 10.53
Tyyppi:Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikuntapaikkojen rakentamiseen ja avustamiseen 15,4 miljoonaa euroa. Hankkeita avustetaan eri puolilla Suomea.

Opetus- ja kulttuuriministeriössä päätettäviin, kustannusarvioltaan yli 1 200 000 euron hankkeisiin myönnettiin yhteensä 9 355 560 euroa. Avustusta sai kaikkiaan 15 hanketta. Lupa- ja valvontavirastolle osoitetaan 6 052 440 euroa edelleen myönnettäväksi Lupa- ja valvontavirastossa päätettäviin pienempiin liikuntapaikkahankkeisiin.  

Valtaosa avustettavista hankkeista on kuntien omistamia liikunta- ja palloiluhalleja, uimahalleja tai ulkourheilukenttiä. Valtakunnallisesti merkittäviä huippu-urheiluhankkeena myönnetään Helsingin Olympiastadionin 2 miljoonan euron jälkirahoitus eduskunnan päätöksen mukaisesti.  

Liikuntapaikkarakentamisen avustamisessa painotetaan laajoille käyttäjäryhmille suunnattuja liikuntapaikkoja sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, esteettömyyden ja saavutettavuuden sekä kestävän kehityksen edistämistä. 

Myönnetyt avustukset

Lisätietoja: rakennusneuvos Mikko Helasvuo, p. 0295 330 422