Hyppää sisältöön

Liikunnallisen elämäntavan hankkeisiin lähes miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.4.2023 13.49
Uutinen

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on myöntänyt 942 209 euroa liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisille kehittämishankkeille. Avustusta sai 15 hanketta. Avustettavista hankkeista neljä on jatkohankkeita ja 11 uusia hankkeita. Tavoitteena on lisätä väestön liikuntaa ja fyysistä aktiivisuutta, erityisesti vähän liikkuvien keskuudessa.

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisten kehittämisavustusten avulla tuetaan Liikkuvat-kokonaisuuden toimeenpanoa valtakunnallisella tasolla. Avustuksilla tuetaan eri ikä- ja väestöryhmiin kohdistuvia kehittämishankkeita, joiden avulla lisätään väestön liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista.

Avustamisen tavoitteena on muun muassa elämänkulun eri vaiheissa toimivien organisaatioiden toimintakulttuurien liikunnallistaminen, eri ikäryhmien liikunnan ja matalan kynnyksen harrasteliikunnan kehittäminen, omatoimisen ja arkiliikunnan edistäminen sekä soveltavan liikunnan edistäminen. Kaikkien tavoitteiden toteuttamisessa on lähtökohtana sukupuolten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus.

Avustettava hanke voi kohdistua yksittäisiin kohderyhmiin, kuten varhaiskasvatus, koulu, ikäihmiset ja erityisryhmät tai vaihtoehtoisesti yhdistää eri ikä- ja kohderyhmiä ilmiöpohjaisesti, kuten luontoliikunta tai perheliikunta.

Yksi keskeinen liikuntapolitiikan painopiste on yhdenvertaisuuden edistäminen. Ministeri Honkonen on ilahtunut, että tahtoa ja osaamista kehittää yhä yhdenvertaisempaa ja saavutettavampaa liikuntaa löytyy. Nyt avustettavista hankkeista lähes puolet kohdistuu tähän teemaan – liikunnallisemman elämäntavan edistysaskeleita tavoitellaan niin soveltavassa liikunnassa, maahanmuuttajien keskuudessa kuin kuntatasolla lähiöliikunnassa. 
 
Lisätietoa myönnetyistä avustuksista OKM:n verkkosivuilla
​​​​​​​
Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, [email protected], p. 0295 3 30054