Hyppää sisältöön

Lapsen oikeus tukeen vahvistuu elokuussa – uudistuksen edistämiseen 34 miljoonaa euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.5.2022 13.20
Tiedote

Varhaiskasvatusikäisten lasten oikeus tukeen vahvistuu elokuun alusta lähtien. Opetusministeri Li Andersson on myöntänyt 34,3 miljoonaa euroa varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamiseen.

Lain muutoksen myötä varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä, tehostettua ja erityistä tukea.

Uudistuksen toimeenpanoa kunnissa tuetaan nyt myönnetyillä avustuksilla. Avustuksen avulla kehitetään pysyviä toimintamalleja, rakenteita ja toimintakulttuuria sekä tuetaan varhaiskasvatuksen järjestäjien mahdollisuuksia palkata varhaiskasvatuksen henkilöstöä varhaiskasvatuksen tuen lainmukaiseen, laadukkaaseen toteuttamiseen.

- Varhaiskasvatus luo pohjan lapsen myöhemmälle oppimiselle ja myös tuen on oltava riittävää heti varhaisista vuosista lähtien. Vahvistamme varhaiskasvatuslain muutoksella jokaisen lapsen oikeutta saada tarvitsemaansa tukea. Rahoitus mahdollistaa lain toimeenpanon ja sen avulla kunnissa voidaan lisätä esimerkiksi varhaiskasvatuksen henkilöstön määrää ja koulutusta, opetusministeri Li Andersson sanoo.

Avustusta voidaan käyttää varhaiskasvatushenkilöstön, erityisesti erityisopettajien ja opettajien palkkaamiseen, varhaiskasvatushenkilöstön tukeen liittyvän koulutuksen hankkimiseen ja monialaisen ja –ammatillisen yhteistyön kehittämiseen.

Valtionavustus on osa varhaiskasvatuksen Oikeus oppia -laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelmaa ja sen toimeenpanoa.

Lisätietoja:
Opetusneuvos Kirsi Alila, puh. 0295 330 365
Erityisasiantuntija Mervi Eskelinen p. 0295 330 160

Koulutus Li Andersson Varhaiskasvatus